Kävimme Lotan kanssa ratsastamassa Laxnesin tallilla maanantai aamuna, ihanassa nenäliinalumisateessa. Meille siunaantui paikan nopeimmat ja innokkaimmat heppaset, hyvä niin! Matka oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja epämääräisiä ohjeita. Pääasia oli kuitenkin että pääsi taas hepan selkään, se on vaan niin kivaa :)
Näkymät kirkontornista ovat vain niin upeat. Kaupunkia jaksaa vain päivä toisensa jälkeen ihailla, ehkä siksikin että tietää päivien käyvän niin vähiin...
Tapasimme puistossa paikallisia koiranulkoluttajia jotka kertoivat osallistuvansa illalla järjestettävään mielenosoitukseen hallitusta vastaan. Pääsimmekin todistamaan tätä mielenosoitusta kun illalla kävelimme Retro Stefsonin ja FM Belfastin keikalle Nasaan Althingin ohi. Ihmiset heittivät rakennusta päin lumipalloja, hakkasivat kapuloilla katuvaloihin ja huusivat minkä keuhkoistaan pystyivät. Se talouskriisi ei ole siis mikään leikinasia täällä.
Satama, laivat, merimiehet, meri, tyrskyt, kalan tuoksu, makasiinit, kuu, vuoret <3
Taivas näytti tuona iltana kovin taianomaiselta.
Nikitan miniramppi on nyt valmis.
Oisko täällä jotain ostettavaa?!?
Reykjavíkin "Wallstreet" :) Pitäähän jokaisella isolla kaupungilla olla omat "pilvenpiirtäjät".
Uusi vuosi Reyjavíkissa oli hurja. Kaupungilla oli valtava ilotulitus joka kesti sen puoli tuntia reippaasti. Tosin kaupungin asukkaat olivat aloittaneet ilotulitteiden ammunnan jo ainakin kolme päivää ennen varsinaista aattoa - täällä ei siis ilmeisesti ole samanlaisia tiukkia rajoituksia ja sääntöjä rakettien ammuntaa koskien. Ilotulitteita sinkoili aattona ihan mihin sattuu ja shown jälkeen ilmassa leijui ihana savunkatku.
Baareihin mentiin täällä aattona vasta viiden ja kuuden välillä, koska ne pitivät ovensa auki jopa puoleen päivään saakka. Reykjavík on siis viimeistään nyt todistanut asemansa bilekansan mekkana! Jopa minun juhlintamotivaatio lopahti, kun ilta oli aloitettu seitsemältä ja kolmen aikaan kantapaikkaani mentyämme, totesimme sen lähes tyhjäksi. Neljän tienoilla tapasimme pari paikallista tyttöä jotka kertoivat näitä faktoja uuden vuoden aaton rytmistä. Viiden aikaan ajattelimme vielä lähteä katsastamaan paikat ja niihin aikoihin kaupunki tosiaan oli täynnä, mutta me olimme liian väsyneitä. Matkaoppaasta kerran luin että jopa Quentin Tarantino viettää usein uuden vuoden aaton Reykjavíkissa, tiedä sitten oliko hän paikalla tänä uutena vuotena. Kavereiden kanssa vitsailtiin että ehkä sit ens vuonna otetaan uusiks kun tiedetään maan tavat ja käytännöt!
Kuvassa näkyvät pojat virittäytyivät tunnelmiin vielä seuraavana päivänä, rakettien kera :)
Reykjavíkissa voi oman asuntonsa numeron vaikka spreijata jos ei jaksa ostaa uutta numerolaattaa.
Näitä Reykjavíkin ihania katuja tuun kaipaamaan kovasti, kaduilla on hauskaa kuljeksia kaverin kanssa tai ihan yksinäänkin.
Yhden luksus omakotitalon pihalla oli panostettu vähän näihin jouluvaloihin - puu oli kokonaan vuorattu valoköynnöksellä.
Vein tytöt jo suureen suosioon nousseeseen Seabaroniin ja taas kerran hummerisoppa löysi tiensä nälkäisten sydämeen :)
Sunnuntaina 3.1. suuntasimme tyttöjen ja kahden kaverin kanssa laaksoon jossa vuorilta alas virtaa kaksi jokea, kylmä ja kuuma, jotka yhtyessään saavat aikaan yhden uoman, jossa on juuri sopivan lämpöistä vettä kylpemiseen. Enpä ole aiemmin vuorten keskellä luonnonjoessa päässyt kylpemään ja veteen päästessä olo olikin niin raukea että melkein nukahdin siihen kivityynylle. Hauskaa oli että kun saavuimme paikalle, vastassa oli pariskunta jotka olivat olleet joella telttailemassa ja heittäneet ihan aataminasussa kylpemään...
Maasta puskee höyrypatsaita ja siellä täällä mutakuopat kuplivat.
Ei saatu kiveä siirtymään vaikka kuinka puskettiin. Näinköhän sekin toimii kotina Islannin niin kutsutuille "piilotetuille ihmisille"...
Upeat näkymät laaksoon. Täällä tuntee usein itsensä kovin pieneksi ja mitättömäksi tämän suuren ja jylhän luonnon helmassa.
Joelle vievä reitti vaati mm. yhden toisen virran ylittämistä. Tässä vaiheessa osa päätti ottaa kengät kainaloon ja tepastella lämpimän joen yli varpaisillaan.
Kyllä kelpasi! Suosittelen kaikille jotka Reykjavíkissa pääsevät käymään. Vesi on lämmintä, välillä pääsee nauttimaan oikein kuumista virtauksista ja välillä tulee viilentäviä kylmempiä virtauksia.
Islannissa saa paljon kavereita, ainakin paikallisista koirista!
Maanantaina 4.1. suuntasimme auton kanssa kohti pohjoista. Matka ei alkanut ihan niin kuin oli suunniteltu, sillä kun ajoin autoa Saebrautia pitkin kohti Esjaa, liikennevaloissa juuri valojen vaihtuessa vihreään, pamautti paikallinen nainen autollaan suoraan meidän perään niin että sai oman autonsa keulan aivan ryttyyn ja aiheutti meille pienen yllätyksen sillä törmäyksestä kuului ihan hillitön pamaus. Meilläkin nytkähti niskat hieman törmäyksessä, mutta onneksi kellekkään ei sattunut mitään. Siitä sitten parkkipaikalle tilannetta selvittämään. Meidän autolle ei onneksi käynyt juuri kuinkaan sillä jeepin vararengas otti pahimman iskun vastaan. Naisen auton keula oli tosiaan aika rytyssä, tai lähinnä konepelti. Soitin autovuokraamoon josta paikalle luvattiin lähettää joku tyyppi. Nainen taasen soitti paikalle auto-onnettomuuksia hoitavan firman miehen, joka hoitaa vakuutusasiat yms. Siispä pääsin hoitamaan asian hänen kanssa. Sanoin islanniksi että olen ollut vaihto-oppilaana Islannin yliopistossa, josta mies sitten luuli ilmeisesti että puhun ihan sujavaa islantia ja jatkoikin sitten islanniksi asioiden selvittelyä. Jouduin sitten häntä vähän toppuuttelemaan että jos nyt kuitenkin englanniksi voitaisiin hoitaa asiat kun ei nyt ihan niin sujavaa se islanti ole. Ihan mielenkiintoinen kokemus kaikkiaan. Mies otti molemmista autoista kuvat, otti meidän tiedot ylös, soitti autovuokraamoon ja selvitte heidän vakuutusyhtiön tiedot yms. Pääsin allekirjoittamaan sellaiseen hienoon tauluun mistä allekirjoitus skannautui hänen tietokoneeseen!! Ja hei, plussaa on se, että kerrankin, kolarin syypää en ollut minä! :)
Kovasti myöhässä paikalle saapui myös CC car rentalin omistaja joka taisi olla ihan päissään, tai ainakin siltä vaikutti. Hän totesi autoa hetken tiirailtuaan että ihan ok on, voitte jatkaa matkaa.
Meille väliaika viihdettä tätä ennen tarjoili kissa, joka metsästi itseään kaksi kertaa isompia hanhia, tuloksetta.
Snaefellsjökull ilta-auringossa.
Saavuimme Drítvíkin mustalle hiekkarannalle kreivin aikaan. Aurinko oli juuri laskemassa horisontin taa, edessämme tyhjä ranta, vain me, meri ja auringon viimeiset säteet. En keksi tästä maailmasta kovin montaa paikkaa, josta pitäisin yhtä paljon kun tästä rannasta.
Kivistä voi omaa mielikuvitusta käyttämällä kuvitella vaikka mitä muotoja ja olentoja. Mitä teille tulee tästä kalliosta mieleen?
Takana vitivalkoinen jäätikkö, edessä pikimusta kivikkoinen ranta. Islanti on vastakohtien maa.
Auringonlaskua hiljaa katsellen, unohtaa kaiken muun tässä maailmassa.
Grundarfjördur auringon juuri noustua.
Grundarfjördurista jatkaessamme matkaa maisemat muuttuivat yhä autiommiksi. Näkymiä hallitsivat lumiset laavakentät ja siellä täällä kaiken sen lakeuden ja vuorten keskellä oli muutama talon rotisko. Matkan ehkä hauskin asia tähän asti on ollut huomata kuinka paljon iloa tuomme näiden syrjäisten talojen koirien elämään. Yhden talon kohdalla jäimme miettimään reittiämme risteykseen ja talon pihalta kirmasi koira tielle suoraan automme eteen ihmettelemään meidän paikalle ilmestymistä. Toisen talon ohi ajaessamme peräämme kiihdytti kolme kaverusta, kaksi isoa bordercollien tyyppistä turrea ja yksi pieni jässikkä. Toinen isommista koirista, kannoillaan pieni kaveri hyppäsivät tielle piikkiaidan rakosista ja säntäsivät automme perään niin innolla, että pakkohan siinä oli pysähtyä ja oven raosta näitä ihania turrikoita paijata. Eivät olisi millään malttaneet päästää meitä jatkamaan matkaamme.
Seuraavana tapasimme issikkalauman jota oli myös pakko mennä rapsuttelemaan. Antaa kuvien kertoa mitä oli vastassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti