Vielä viimeiset kuvat Akureyrista.

Taitavat olla aikamoista hiihtokansaa täällä pohjoisessa kun kävelykadullakin oli kotoinen tuolihissi :)

Akureyri - kaupunki jossa liikennevalotkin rakastuu

Reissumme viimeinen etappi oli Akureyri, pohjoisen pääkaupunki. Akureyri yllätti ihanilla vanhoilla taloilla ja hauskalla pikkuisella keskustallaan. Kaiken kruunasi jo tiedossa olleet liikennevalot, joissa punainen valo on sydämen muotoinen!


Kuvassa on ravintola, joka tarjosi nälkäiselle matkaväelle hyvää ruokaa. Salaattibuffet oli mukava yllätys kaiken sen kuivan leivän ja keksien jälkeen :)


Kaupungin kävelykadun alkupäässä oli tietenkin Eymundsson! Täälläkin ihmiset osaavat sen kirjakaupassa nyhjäämisen arvokkaan taidon.

Love is in the air - eikun, in the traffic lights!

Luolilla etsimässä sitä tiettyä paikkaa missä piti olla ne tikkaat ja....

Islannista eivät jännittävät jutut lopu! Etsimme ihmeellisestä luola/maanhalkeamalinjamasta kuumavesiallasta, missä voisi uida. Halkeaman suuntaisesti kävellessä etsimme sen syvyyksistä luolia paikallisten lampaiden kummastellessa puuhiamme. Ystäväni oli kuullut ohimennen jonkun miehen puhuvan luolasta jossa on rikkinäiset tikapuut, joiden päästä löytyy kuumaa vettä missä voisi uiskennella. Emme löytäneet kyseistä luolaa mutta toisen luolan kylläkin, mutta epäonneksemme vesi oli vähän turhankin kuumaa emmekä päässeet uimaan.




Kohti Akureyria ajaessa ohittaa yhden hienoimmista vesiputouksista, Gódafossin, Jumalan vesiputouksen, joka auringon laskiessa oli aika henkeäsalpaava näky. Vesi kuohuu alas kolmessa eriosiossa, joka tekee putouksesta aika ainutlaatuisen. Olen nyt nähnyt täällä ollessa niin monta upeaa vesiputousta, että Suomeen tullessa tuntuu varmaan aika oudolle kun maisemissa ei sitten näy yhden yhtä vesiputousta. Täällä niitä on joka nurkalla, ainakin niitä pienempiä :)

Silmät kiinni - olet avaruudessa

Pysähdys kuussa vai oliko se sittenkin Mars?

On vaikeaa kuvitella että tällainen paikka on tosiaan maan päällä. Ruskea maa, joka on paikoittain valkea, kellertävä, vihertävä, sinertävä tai oranssi, riippuen siitä mitä kaasua puskee maan raosta sillä kohtaa. Vitivalkoiset höyrypatsaat nousevat maasta, jossain kuplii mutakuoppa. On uskomatonta, että kaasu työntyy maasta tällaisella voimalla. Ihan kuin jossain maan uumenissa olisi pieni tehdas. Kaiken kruunaa kirkkaan sinisellä taivaalla paistava kuu ja laskeva aurinko.

Mývatnin maisemiin

Sunnuntai aamuna oli pakko vielä ihastella hostellin parvekkeelta avautuvaa maisemaa. Yöllä meidän hostelliin oli saapunut merimiehiä, jotka sanoivat tekevänsä 24h päivää. Satamassa olevassa laivassa oli kuulemma venäläisiä, joita ei voinut jättää vartioimatta!


Idästä matka jatkui pohjoiseen ja pian vuorille ajaessa maisema muuttui syksyisestä kovin talviseen. Valkoisempaa maisemaa en ole usein nähnyt, edes Suomessa.




Kuskina olo on hauskaa, varsinkin kun on niin huippua matkaseuraa. Näissä maisemissa tuli puheeksi legendaarinen Freddy got fingered elokuva, jonka makkarapianokohtausta muistellessa eväsleivät pursuivat naurun mukana suusta ja nenästä :) Maisemat alkoivat olla niin huikeita etten olisi enää malttanut ajaa ja pian pääsinkin sitten ihan kunnolla kamerani kanssa tositoimiin!

Muotia, taidenäyttely ja perinteinen radiokuunnelma vanhassa teurastamossa

Nuoren muotisuunnittelijan kädenjälkeä taidekahvilassa.

Tunnelmallinen radiokuunnelma vanhassa teurastamossa Egilstadirisissa.

Lauantai iltana menimme pitkän päivän jälkeen syömään taas siihen ainoaan kahvilaan joka Seydisfjördurissa oli auki. Kahvilassa kävikin aika kuhina yläkerran taidenäyttelyn takia joka koostui aika jännistä erinäisistä roskista ja muusta ylijäämätavarasta väsätyistä varjo ja valotöistä. Erityisesti jäi mieleen työ joka taisi esittää Star Wars hahmoa valomiekkoineen. Pieni pahviukkeli ja sen lisäksi iso putki, joiden varjot yhdistyessään muodostivat pienen jediritarin valkoiselle seinälle, kekseliästä!

Alhaalla oli paljon tyylikkäitä ihmisiä jotka kuhisivat pienen vaaterekin ympärillä. Siihen oli joku nuori lupaus ripustanut muutaman vaatteen omasta kokoelmastaan. Pöydällä oli portfolio tytön kokoelmasta ja piirrustuksista.

Iltamme jatkui vanhalle teurastamolle Egilstadiriin jossa kahvittelimme ensin hotellilla. Siitä siirryimme teurastamolle jossa siis luulimme näkevämme islanninkielisen lastennäytelmän. Paikalla innostunut miesopettaja kuitenkin englanniksi meille selvensi että kyseessä olikin islantilaisille perinteinen tarinankerrontamuoto, radiokuunnelma. Tänään paikalla olisivat lasten vanhemmat ja sunnuntaina olisi näytös lapsille. No mikäs siinä, saimme pienen tiivistelmän tarinan juonesta ja eikun kynttilän valoon istumaan pienen suolaisen naposteltavan ja herkullisen boolin kera. Kaikki tämä oli siis ilmaista! Tarinasta ymmärsi yllättävän paljon vaikka ihan kaikkia vitsejä ei kyllä tajuttu :) Yhden laulun muistan kokonaan ulkoa.

Kuvia Seydisfjördurista

Päivän valossa ymmärtää kuinka ainutlaatuisissa maisemissa nämä kylät sijaitsevat. Vuoria toistensa perään. Keli ei nyt ollut ihan paras mahdollinen ja vuorilla satoi lunta kun laskeuduttiin alas vuonoon. Vähän jännitettiin kun meidän laina-autossa oli kesärenkaat ja hostellin täti sanoi että jos lunta näkyy ni pitää kääntyä sitte takasi. No onneks ei tullu kun semmosta räntää :)

Koirakaveri

Islanti on pienten kirkkojen maa. Tämän kirkon ovet olivat lukossa, joten emme päässeet sisälle kummastelemaan.


Ajopuista (toivottavasti oikea sana rantaan ajautuvalle puumateriaalille) tehdyt taideteokset ovat yksi paikan tunnusmerkeistä.


Kylän ainoa asukas jonka saimme tavata oli tämä kaveri tässä joka seurasi meitä ihan joka paikkaan ja oli kovin innoissaan uusista leikkikavereista. Poika oli hirveän kova pusuttelemaan ja meistä taisi tulla kaverit kun ihan käsistä (jaloista) pidettiin toisiamme kiinni :)

On vaikea uskoa, kun matkaopas kertoo, että tässä kyseisessä kylässä järjestetään kesällä festarit vanhassa kalahallissa. Paikalla on joskus ollut ihan isojakin nimiä esiintymässä ja kylän asukasluku tuplaantuu hetkellisesti. Mitä enemmän pieniä kyliä täällä Islannissa näkee, sitä enemmän ihmettelee miten jokaisessa pikkuruisessakin paikassa on jokin oma juttunsa ja aina löytyy kyläjuhlaa, musiikkifestaria tai taidenäyttelyä. Ei meillä Suomessa tällaista ole, vai enkö ole osannut vain katsoa oikein?

Kuka lie tässä pikkuruisessa tönössä asunut kun piipusta tuprutti savua.

Bakkagerdi toiselta nimeltään Borgarfjördur

Erittäin kuoppaisen ja mutkaisen tien jälkeen päädyimme vihdoin tähän pieneen kylään, joka lauantaina puolen päivän aikaan oli aika kuollut. Matkaoppaan mukaan täällä on tosi kauniit ja kivat vaellusreitit ja kylä sijaitsee kahden Islannin kauneimman vuoren läheisyydessä. Paikka oli kyllä kaunis ja tähän tietysti vaikutti myös turkoosina myrskyävä Atlantti.


Kylästä löytyi varsin mielenkiintoinen pörröinen talo. En tiedä asuiko tuolla kukaan, mutta hauska ilmestys se oli. Emme juurikaan törmänneet muihin ihmisiin, eikä kumpikaan kylän ruokapaikoista/kahvilasta ollut auki. Vessoja ei ollut, joten ystäväni piti mennä yhteen taloon koputtelemaan, jos saisi käydä toiletin puolella. Taloilla ei ollut ovikelloja mikä kertoo paikan pienuudesta ja siitä että kaikki varmasti tuntevat siellä toisensa :)

Uusi automme :)

Kalahalli.

Pikku mutka matkaan

Näkymä vuorille hostellimme ikkunasta.

Aamulla olimme reippaina lähdössä kohti Bakkagerdia joka on noin sadan ihmisen asuttama kylä vuonojen ja vuorten sylissä. Lähdimme ajamaan pihasta ja noin 50 m jälkeen kuului autosta hieman epäilyttävä ääni. Kysyin että kuuliko kukaan muu. Muut korjailivat vaan sivupeilejä ja taas jatkettiin matkaa, kysyin toistamiseen että kuuletteko tuon äänen ja samalla tajusin että meillä on varmasti puhjennut rengas koska muistin edellisen päivän huoltoasemalla huomaamani hieman litteän renkaan. Ja näinhän se asian laita oli. Rengas ihana tuhannen solmussa. Ei siinä auttanut muu kuin hakea hostellin nainen apuun. Yritimme sillä välin itse vaihtaa rengasta, mutta kyseessä oli sen verran iso auto että ei ollut oikein hajua mihin se vinssi olisi pitänyt asettaa. Hostellin nainen sai onneksi paikallisen miehen hätiin, joka viikinkimäisen karskiin tyyliin heitti itsensä mitään kyselemättä kuraiseen maahan ja alkoi vinssata autoa ylös maasta. Hostellin nainen osoittautui myös enkeliksi maan päällä sillä hän lupasi oman autonsa meille lauantain ajaksi. Ei siinä voinut muuta kuin silmät pyöreinä ihmetellä näiden ihmisten sydämmellisyyttä ja avuliaisuutta. Jätimme autonavaimet miehelle ja jatkoimme matkaa naisen autolla.

Matkan varrella kohtasimme jännittävän valoilmiön. Auringonvalo tuli maahan kuin valokeila.

Bakkagerdin kylään vievä tie oli aika kiemurainen ja pian saavutimmekin jo pilvet.

Näkymä laaksoon laskeutuessa.

Lyhtykulkue

Kahvilan seafood pitsa oli varmaan yksi parhaimmista pitsoista mitä olen koskaan syönyt, vai olisiko siihen vähän vaikuttanut se huutava nälkä mikä vallitsi mahassa. Jälkiruokaa tilatessa kahvilan tyttö sanoi että aikoo kohta pyöräyttää uunituoreet chocolate cup cake:t että jos jaksetaan odottaa hetki niin voidaan saada semmoset. Kyllä maistui! :)




Kahdeksan aikaan kylä sitten pimennettiin ja jopa exit kyltit kiedottiin folioon. Kahvilan läpi kulki paikallisten lyhtykulkue ja tunnelma oli kertakaikkiaan tosi herttainen. Ihanaa, miten nämä ihmiset täällä jaksaa osallistua ja järjestää, niin mielettömällä energialla ja ilolla.



Kynttilänvalossa valmistui myös minun oma taideteos! Kuvakollaasi päivän tapahtumista :) Pitäisiköhän kesällä muuttaa tänne ja vuokrata oma taiteilijatila Seydisfjördurista...

Seydisfjördur ja Dagar myrkurs

Paris and London are so last season, the new place to be is.....Seydisfjördur!

Matkan yksi tarkoitus oli vierailla idän pienissä kylissä, joissa juhlittiin festivaalia nimeltä Dagar myrkurs, suomeksi pimeät päivät tai jotain vastaavaa. Ensimmäinen etappimme perjantai iltana oli Seydisfjördurin kylä, jota matkaoppaissa mainostetaan boheemina taiteilijoiden asuttamana kylänä. Siellä oli tarkoitus ihastella kylän hetkellistä valojen sammuttamista ja aikomus oli myös saada jotain murua rinnan alle sillä emme olleet koko päivänä juurikaan syöneet. Saavuttuamme kylään oli tunnelma aika kuollut. Ketään ei näkynyt missään, ei ainakaan niitä kymmeniä nuoria taiteilija/ designer lupauksia, ja meitäkin vähän huvitti kun oltiin ajateltu että kyseessä olisi kovinkin suositut pirskeet. Jostain pimeän kulman takaa sitten kaksi naista ilmaantui kuin tyhjästä ja yhytimme itsemme heiltä kyselemään tästä tapahtumasta. Kertoivat että ruokaa saa Skaftfellin kahvilasta ja kyllä, valot sammutetaan kello kahdeksan. Jes, jotain siis tapahtuu!



Tämä kyseinen kahvila olikin sitten aikamoinen yllätys. Sateesta ja tuulesta sisälle astuttaessa näky oli oikein mukava. Lämmin valo, hauska sisustus ja rento musiikki. Viereisestä pöydästä löytyi ehkä sittenkin niitä taiteilijoita!



Liekö paikan taiteellinen ilmapiiri, mutta itsekin innostuin piirtelemään. Kahvila tarjosi paperia ja kymmenittäin erilaisia värikyniä. Ruokapöytäkin oli vapaata piirrustustilaa, kuinka hieno idea!