Kotimatka yllätyksiä täynnä!

Olimme sopineet, että jos kotimatkalla sää suosisi meitä, menisimme käymään uudestaan Víkin lähettyvillä sijaitsevalla mustalla hiekkarannalla. Kaikille oli jäänyt vähän haikea olo kun menomatkalla sää oli niin myrskyisä. Aluksi näyttikin ihan hyvälle, mutta Kirkjubaejarklausturin tienoilla saimme osaksemme taas aika hulppean lumimyrskyn. Ympärillämme kaikki oli taas valkoista, lunta piiskasi taivaan täydeltä ja jouduimme matelemaan kesärenkailla varustetulla autollamme. Keli veti koko porukan hiljaiseksi. Ajattelin että ei tule kesää, pakko vaan ajaa suoraan kotia.. Mutta toisin kävi!!! :)
Islannin arvaamaton ja ERITTÄIN usein ja nopeasti muuttuva sää näytti taas kyntensä :) Ennen Víkin kylää keli muuttui niiiiiin kauniiksi. Aurinko paistoi, ei tuullut yhtään - melkein kuin kesäpäivä. Ilosta kirkuen säntäsimme ulos autosta ja kirmasimme rannalle. Suut messingillä viiletimme ympäri rantaa ja kaikkia nauratti.

Ranta näytti hieman erilaiselta kuin perjantaina...

Höfn - kalastajakylä etelärannikon itäisellä nurkalla

Jäätikkölaguuni jäi taa ja jatkoimme matkaa Höfniin. Kylän nimen oikeanlainen lausuminen kuulostaa matkaoppaan mukaan odottamattomalta hikalta ja suomeksi Höfn tarkoittaa satamaa. Tällaisessa kyläpahasessa vieraillessa miettii kuinka erilaista elämää ihmiset täällä elävät. Mitä nuoret ihmiset täällä tekevät? Kaikki tuntevat toisensa ja elämä pyörii kalastuksen ympärillä. Millaista olisi asua vuorten ja meren välissä ja kalastaa. En ehkä koskaan saa tietää :)




Kylä ei ole kaikkein herttaisin mutta se on erityisen kuuluisa hummerista.
Siispä söimme hummeripitsaa! Oli kyllä yksi parhaimmista pitsoista koskaan :) Hotelliravintolan tätikin oli niin mukava, että kaikilla oli hyvä mieli. Mahat täynnä lähdimme kotimatkalle.

Surullisen kaunis Jökulsárlón <3

Aamulla starttasimme automme kohti itää ja Jökulsárlónia - jäätikkölaguunia.

Jäätikkölaguuni on alati muuttuva, luonnon oma jäägalleria, jonka taideteoksina toimivat muotoaan muuttavat jäävuoret, jääpalaset ja niiden seassa uivat hylkeet. Jää hohtaa turkoosin ja valkoisen eri sävyissä, osa palasista on mustan ja harmaan tahrimia. Kokonaisuus on silmiähivelevän kaunis. Tämä paikka oli ehdottomasti yksi omista suosikeistani.

Laguunia katsellessa ei oikein tiedä mitä ajattelisi. On surullista ajatella että jokin näin kaunis näky on merkki ilmaston lämpenemisestä - laguuni on aika uusi ilmiö, sitä ei ollut olemassa vielä useampi vuosikymmen sitten. Jos tarjoutuu mahdollisuus, tänne haluan tulla uudestaan. Näkymä ei koskaan ole samanlainen.

Tässä maisemassa sielu lepää.

Skaftafell jatkuu...

Vuorten keskellä, ymmärtää kuinka pieni yksi ihminen onkaan. Ymmärtää myös sen kuinka vaarallinen ja armoton Islannin luonto on. Tätä tunnetta ei oikein voi kuvienkaan avulla välittää, se täytyy kokea itse.
Olimme tarponeet jo useamman tunnin ylös ja aloimme hieman epäillä joko olimme eksyneet reitiltä sillä polku ei ottanut kääntyäkseen takaisin alas. Muut olivat sitä mieltä, että meidän pitäisi kääntyä ja seurata jalanjälkiä jotka olivat lähteneet eri reittiä kuin me yhdessä risteyksessä. Uskoin kuitenkin että polku kääntyisi kohta laaksoon ja sanoin, että juoksen ylös vielä yhden kukkalan ja katson mitä sen takana on. En uskonut silmiäni. Edessäni avautui valtava jäätikkö, joka työntyi alas laaksoon, päättyen pieniin jäätikkölampiin. Olimme olleet oikealla reitillä ja polku kääntyi alas. Näitä hetkiä on vaikea kuvailla. Olin niin iloinen ja helpottunut. Näkymä oli aivan käsittämättömän kaunis.

Vaelluksemme lopuksi saimme seuraksemme naalin, varsin kesyn sellaisen. Kaveri laahasi takamustaan pitkin varvikkoa ja kaivoi itselleen naposteltavaa maasta. Veitikka ei ollut moksiskaan meidän ihastellessa sen menoa :)

Päivä oli ihana, antoisa ja rankka. Ajoimme hostellille, söimme ihanaa ruokaa ja kaikki olivat niin väsyneitä että nukkumaan taisimme mennä jo kymmenen aikoihin. Seuraavana päivänä edessä olisi ajo Höfniin, etelärannikon itäiseen kalastajakylään. Matkalla pysähtyisimme Jökulsárlónissa.

Skaftafell - jäätikköjen ja vuorien kansallispuisto

Aamulla heräsimme lumihuippuisten vuorten keskeltä, joita emme edellisenä iltana pimeän turvin saapuessamme olleet huomanneet. Näytti että sää on puolellamme - aurinkoa taivaan täydeltä! Kansallispuistoa kohti ajaessamme, jokainen haukkoi henkeään sillä maisemat olivat ihan sanoinkuvaamattoman kauniit. Vasemmalla puolella tietä oli jatkuva vuorten jono, jonka välistä silloin tällöin esiin työntyvä Vatnajökull kaikessa massiivisuudessaan sai jokaisen sanattomaksi. Aloitimme vaelluksen, joka oli kestävä noin kuutisen tuntia.
Ensimmäinen nähtävyys reitillämme oli tämä musta basalttivesiputous, Svartifoss.
Vesiputousta ympäröivät basalttikivimuodostelmat toivat mieleeni kirkkojen urut. Putous oli kerrassaan lumoavaa katseltavaa. Tällaisissa paikoissa istuisi helposti useamman tunnin, omiin ajatuksiin uppoutuneena. Basalttikivi esiintyi kaikissa tummanpuhuvissa väreissä, mustasta, harmaan ja ruskean sävyihin. Kivi ilmeisesti lohkeilee veden vaikutuksesta, sillä putouksen alapuolella oli kivikuutioita kuin palapelinpalasia konsanaan.
Kiipesimme ylös vuorta ja pilvet jäivät alapuolellemme. Saimme juosta karkuun alhaalla piileviä sadekuuroja ja jännitimme joko ne saisivat meidät kiinni - eivät saaneet :) Vuoret olivat ihan mielettömän vaikuttavia, piirtyen vasten kirkkaan sinistä taivasta vuorotellen vihreän, punaisen ja harmaan eri vivahteissa. Vaellusreitti oli vaihtelevan vaikea, ylhäällä oli jo aika paljon lunta mikä teki kipuamisesta hieman rankempaa. Reitti ei ollut ihan selvillä meille tuolla ylhäällä ja saatiin välillä arpoa, mihin suuntaan tässä nyt lähdetään.

Skógafoss, Vík & Reynisfjara

Seuraavana oli vuorossa Skógafoss, suuri vesiputous joka laskeutuu alas kauniina sumuisena huntuna. Vesiputouksissa on jotain lumoavaa ja putouksen juurella seistessä, veden aikaansaama pauhu on korvia huumaava. Ei kuitenkaan kannata mennä turhan lähelle, tai voi käydä niin kuin ystävälleni; kävelet autolle litimärkänä!

Matkaoppaan mukaan vesiputoukset ovat vuorilla asustavien trollien maitoa, jolla trollit ruokkivat lapsiaan. Trollit itse ovat jähmettyneet isoiksi kiviksi kallioille. Uskokoon ken tahtoo :)

Skógafossin jälkeen jatkoimme ykköstietä itään, määränpäänä Víkiä ennen sijaitseva kuuluisa musta hiekkaranta, Reynisfjara. Kyseinen ranta voi olla hyvinkin vaarallinen; matkaoppaassa kerrottiin yhden turistin kuolleen vuonna 2007. Ranta on tuulinen ja aallot voivat imaista helposti mukanaan. Kohtasimme pientä vastarintaa sään puolesta koska ykköstieltä pienemmälle tielle kääntyessä oli edessämme taas aikamoista lumisohjoa, ei mikään ihanne keli ajaa kesärenkailla! Päätimme kuitenkin yrittää, mutta emme tienneet mikä meitä odottaisia rannalla..

Perille päästyä sain hädin tuskin oven auki koska tuuli oli niin voimakas. Olosuhteet muistuttivat lähinnä maailmanloppua. Mustaa hiekkaa paiskaantui vaakatasossa kasvoille, tuuli repi ja riepotteli niin kovasti että alkoi oikeasti pelottamaan. En nähnyt eteeni, mutta yritin ottaa muutaman valokuvan. Aikamme kivikossa kompuroitua ja henkeämme varjeltua päätimme palata autolle. Olimme litimärkiä ja yltäpäältä mustassa hiekassa. Islannin sää oli taas kerran näyttänyt raivonsa.

Majapaikkaan ajaessamme tunnelma oli ihana. Pimeää, suora loputtomalta tuntuva ykköstie ja ratiseva radiokanava joka soitti 50-60-luvun amerikkalaisia hittejä. Pysähdys huoltoasemalla ja matka jatkui. Perillä meitä odotti ihana hostellinpitäjä, hassu paimenkoira ja lampaita. Saimme ollakin aika rauhassa suuressa hostellissa sillä meidän lisäksi siellä ei ollut muita vieraita. Aamulla starttaisimme kohti Skaftafellin kansallispuistoa.

On the road again - Roadtrip pitkin etelärannikkoa

Talvi? Ehei, vain hieman shokeeraava matkan aloitus keli! Perjantaina starttasimme siis automme kanssa kohti saaren kaakkoisosaa, seuraten saaren etelärannikkoa. Vuokrasimme auton ja kuskiksi lupautuneena koin aika jännittäviä hetkiä, kun parkkipaikalle päästyäni huomasin että kaaramme onkin aika iso ja vielä automaattivaihteilla. Eipä ole tällaisesta autosta kauheasti kokemuksia!

Olimme painottaneet vuokraustilanteessa että olisimme iloisia jos autoomme voitaisiin vaihtaa talvirenkaat tarvittaessa. Matkaan lähtiessämme emme kuitenkaan tätä muistaneet tarkistaa mutta eipä tarvinnut ajaa kuin kymmenisen kilometriä keskustasta vuorille, niin tilanne selvisi meille kyselemättäkin. Vuorilla oli meneillään ihan kunnon lumimyrsky ja autossamme tietenkin kesärenkaat. Muutama soitto autovuokraamoon ja päätimme kuitenkin yrittää jatkaa matkaa, koska kelihän täällä muuttuu jatkuvasti. Varovasti ajelimme ja vuorilta alas laskeutuessa sade muuttuikin jo vedeksi ja pystyimme ihan tyytyväisin mielin jatkamaan matkaa.

Ensimmäinen pysähdys kohteemme oli Seljavallalaug, saaren vanhin uima-allas joka sijaitsee vuorten ympäröimänä, pienen patikkamatkan päässä. Allas täyttyy vuorilta alas virtaavalla, polttavan kuumalla vedellä joka altaassa sekoittuu ja viilenee mukavan lämpimäksi. Tunne oli aika sanoinkuvaamaton kun altaassa rentoutuessa katseli ylös vuorille ja ympärillä oli aivan hiljaista.

Harvoin sitä pääsee kylpemään tällaisissa maisemissa. Altaan pohja oli tosin aika jännittävän limainen :) Ihan rantakunnossa ei vielä olla niin kuin kuvasta näkyy mutta matkalla ollaan!