Matkaoppaan mukaan vesiputoukset ovat vuorilla asustavien trollien maitoa, jolla trollit ruokkivat lapsiaan. Trollit itse ovat jähmettyneet isoiksi kiviksi kallioille. Uskokoon ken tahtoo :)
Skógafossin jälkeen jatkoimme ykköstietä itään, määränpäänä Víkiä ennen sijaitseva kuuluisa musta hiekkaranta, Reynisfjara. Kyseinen ranta voi olla hyvinkin vaarallinen; matkaoppaassa kerrottiin yhden turistin kuolleen vuonna 2007. Ranta on tuulinen ja aallot voivat imaista helposti mukanaan. Kohtasimme pientä vastarintaa sään puolesta koska ykköstieltä pienemmälle tielle kääntyessä oli edessämme taas aikamoista lumisohjoa, ei mikään ihanne keli ajaa kesärenkailla! Päätimme kuitenkin yrittää, mutta emme tienneet mikä meitä odottaisia rannalla..
Perille päästyä sain hädin tuskin oven auki koska tuuli oli niin voimakas. Olosuhteet muistuttivat lähinnä maailmanloppua. Mustaa hiekkaa paiskaantui vaakatasossa kasvoille, tuuli repi ja riepotteli niin kovasti että alkoi oikeasti pelottamaan. En nähnyt eteeni, mutta yritin ottaa muutaman valokuvan. Aikamme kivikossa kompuroitua ja henkeämme varjeltua päätimme palata autolle. Olimme litimärkiä ja yltäpäältä mustassa hiekassa. Islannin sää oli taas kerran näyttänyt raivonsa.
Majapaikkaan ajaessamme tunnelma oli ihana. Pimeää, suora loputtomalta tuntuva ykköstie ja ratiseva radiokanava joka soitti 50-60-luvun amerikkalaisia hittejä. Pysähdys huoltoasemalla ja matka jatkui. Perillä meitä odotti ihana hostellinpitäjä, hassu paimenkoira ja lampaita. Saimme ollakin aika rauhassa suuressa hostellissa sillä meidän lisäksi siellä ei ollut muita vieraita. Aamulla starttaisimme kohti Skaftafellin kansallispuistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti