Vuorten keskellä, ymmärtää kuinka pieni yksi ihminen onkaan. Ymmärtää myös sen kuinka vaarallinen ja armoton Islannin luonto on. Tätä tunnetta ei oikein voi kuvienkaan avulla välittää, se täytyy kokea itse.
Olimme tarponeet jo useamman tunnin ylös ja aloimme hieman epäillä joko olimme eksyneet reitiltä sillä polku ei ottanut kääntyäkseen takaisin alas. Muut olivat sitä mieltä, että meidän pitäisi kääntyä ja seurata jalanjälkiä jotka olivat lähteneet eri reittiä kuin me yhdessä risteyksessä. Uskoin kuitenkin että polku kääntyisi kohta laaksoon ja sanoin, että juoksen ylös vielä yhden kukkalan ja katson mitä sen takana on. En uskonut silmiäni. Edessäni avautui valtava jäätikkö, joka työntyi alas laaksoon, päättyen pieniin jäätikkölampiin. Olimme olleet oikealla reitillä ja polku kääntyi alas. Näitä hetkiä on vaikea kuvailla. Olin niin iloinen ja helpottunut. Näkymä oli aivan käsittämättömän kaunis.
Vaelluksemme lopuksi saimme seuraksemme naalin, varsin kesyn sellaisen. Kaveri laahasi takamustaan pitkin varvikkoa ja kaivoi itselleen naposteltavaa maasta. Veitikka ei ollut moksiskaan meidän ihastellessa sen menoa :)Päivä oli ihana, antoisa ja rankka. Ajoimme hostellille, söimme ihanaa ruokaa ja kaikki olivat niin väsyneitä että nukkumaan taisimme mennä jo kymmenen aikoihin. Seuraavana päivänä edessä olisi ajo Höfniin, etelärannikon itäiseen kalastajakylään. Matkalla pysähtyisimme Jökulsárlónissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti