Auto ja hostelli

Isille terveisiä! Tässä on auto jolla oltiin reissussa :) Neliveto maasturi automaattivaihteilla, ja ihan hyvin osasin ajaa, enkä ees kolaroinu!




Ilta alkoi jo hämärtää siinä kolme neljän aikoihin ja koska ajomatkaa oli jo jonkun verran takana, alkoi seurueemme olla jo aika väsynyttä tavaraa. Siispä oli ihana tunne kun kuuden aikoihin näimme Reydarfjördurin kylän valot ja viimein sympaattisen Hjá Marlin hostellimme. Hostellia pitää alunperin belgialainen nainen joka jonkun komean viikingin perään on tänne Islantiin tullut 18 vuotta sitten. Meidän huoneemme olivat toisessa rakennuksessa joka oli ihan linna, vielä upealla vuorinäköalalla! Illalla katsoimme hieman televisiota, mutta yllättäen kestin ehkä kaksi minuuttia ja olin pelistä pois, se siitä yhteisestä illanvietosta! :)

Ystävysten matka itään ja siitä kertaheitolla saaren ympäri!

Noniin. Nyt tämä drama queen on saanut otteen taas elämästä. Eilinen lääkärikäynti kantoi hedelmää ja sain angiinaan tai sen tyyppiseen tulehdukseen penisiliinikuurin. Jospa tämä nyt tästä. Vielä kun malttaisi levätä kunnolla, vaikka olo on jo tänään parempi. Kumma kun ei osaa olla paikoillaan vaan heti kun päässä ei huippaa ja henki kulkee niin rupean siivoamaan ja pesemään pyykkiä ja lisäksi vielä tulee huono omatunto että oisko sittenki pitänyt yrittää mennä kouluun. Ilmeisesti miulla on vähän hakusessa käsitteet sairas ja terve :)

No, mutta nyt asiaan. Viime perjantaina minä ja kolme ystävääni suuntasimme auton kohti idän ihmeitä. Matkamme starttasi aikaisin aamulla sillä ajomatkaa olisi ainakin sen 8-9 tunnin verran. Etelässä olimme kaikki onneksi käyneet ja nähneet paljon, joten meillä ei menny siellä aikaa vaan huristelimme surutta jäätikkölaguunille saakka missä on aina vaan pakko pysähtyä. Se paikka on vaan niin lumoava, oli keli sitten mikä tahansa. Etelässä ajokeli ei ollut mikään mukavin vaan saimme osaksemme myrskyisää tuulta ja sadetta. Iso jeeppimmekin poukkoili tiellä siihen malliin etten halua edes tietää miten olisi käynyt pienemmällä kaaralla. Islanti on muuttanut kyllä käsitykseni myrskystä, sateesta ja tuulesta. Veikkaan että Suomessa miuta ei enää näiden olosuhteiden jälkeen hetkauta mikään, niin merkittävä ero näiden maiden välillä on, mitä tulee sääolosuhteisiin.

Höfnissä huoltoasemalla huomasin, että automme toinen takarengas näytti hieman normaalia tyhjemmältä ja kysäisin muilta, onko heidän mielestään siinä jotain outoa. No joku sitten totesi jotain, en muista kyllä mitä, mutta ei siihen sitten sen enempää kiinnitetty huomiota. Jatkoimme matkaa ja johan alkoivat maisemat muuttua. Aavaa rantaa, vuonoja ja korkeita lumihuippuisia vuoria, jotka olivat pilvien peitossa. Upeat näkymät ja vielä kun autossa soi ystäväni klassisen musiikin levy, oli tunnelma jotenkin aika ylevä :)

Vuonojen läpi on tehty tunneleita helpottamaan matkantekoa, koska jokaisen vuonon kiertäminen veisi ihan hirveästi aikaa. Täällä sai pienen maistiaisen siitä, miltä Norjassa ehkä näyttää. En tiedä miksi, mutta aina kovasti innostun tunneleista, siispä oli yllättäen pakko ottaa siitäkin kuvia. Muistan, kun ekaa kertaa ajoin Turkuun ja matkalla taisi olla ainakin yksi tunneli, miten jännittävä se oli. Eihän Lappeenrantalainen tyttö ollut ennen Suomessa niin pitkään tunneliin päässyt! Heh, aikamoista.

Ensimmäisen pysähdyksen idässä teimme Djúpivógurin kylässä, jossa Mondon mukaan on kaunis satama-alue. Ihan söpöhän se oli ja otimme siellä pienen happihyppelyn!

Viikonlopusta!

Hei taas!


Palaan viikonlopun tunnelmiin täältä sairasvuoteelta. Kyllä, olen taas kipeä, juuri siihen aikaan kun ei missään nimessä pitäisi olla kipeä vaan valmistautua tuleviin kokeisiin ja viimeistellä esseet. Luja uskon kuitenkin siihen että tästäkin on pakko selvitä, vaikka muutaman kyynel poskelle vierähtikin kun ajattelin jos pääsisi iskän ja äiskän väliin kotisohvalle paijattavaksi.

Tosiaan takana on uskomaton viikonloppu kaikkine muistoineen ja pienine ongelmineen, mistä kuitenkin selvittiin voittajina! :)

Palaan asiaan, kunhan saan vähän lisää voimia ja tarmoa kirjoittamiseen.

Suomi-iltamat ja viimeisimmät kuulumiset

Jo Karjalan kunnailla lehtii puu,
jo Karjalan koivikot tuuhettuu.
Käki kukkuu siellä ja kevät on,
vie sinne mun kaihoni pohjaton.

Mä tunnen vaaras' ja vuoristovyös'
ja kaskies' sauhut ja uinuvat yös'
ja synkkäin metsies' aarniopuut
ja siintävät salmes' ja vuonojen suut.

Siell' usein matkani määrätöin
läpi metsien kulki ja näreikköin,
Minä seisoin vaaroilla paljain päin,
missä Karjalan kauniin eessäin näin.

Viime viikko vierähti tosiaan hieman isänmaallisissa tunnelmissa, koska tiistaina pidimme Suomi-illan, jonka alkuperäinen tarkoitus oli tutustuttaa erään ystävämme islantilainen ystävä suomen kielen saloihin. Pienistä vastoinkäymisistä johtuen, tämä tyttönen ei koskaan perille päässyt ja niinpä vietimme iltaa aivan suomalaisten kesken. Pistimme pystyyn varsinaisen karjalanpiirakkatehtaan asuntooni ja pyöräytimme yhteisvoimin neljä pellillistä piirakoita ja vielä korvapuustit siihen perään. Piirakoiden teko oli varsin mielekästä hommaa porukalla, koska työnjako helpotti urakkaa. Yksi keitti puuroa, muutama kauli piirakkapohjia ja loput täyttivät piirakoita ja tyrkkäsivät uuniin. Valmiit piirakat hävisivät nälkäisten leipureiden suihin kera munavoin. Voin kertoa että kyllä maistui!

Ihan "Karjalan kunnailla" laulun sanojen siivittämänä urakka ei tosin käynyt ja varsinkin pojilta lensi vähän ärräpäitä kun ottivat piirakkapohjien muotoilun henkeen ja vereen. Tyttöjä huvitti!

Viikko siinä vierähti ja viikonloppuna otettiin hieman rennommin Halloween tunnelmissa. Käytiin yhdessä meidän lempparikahvilassa, Babalússa katsastamassa hienot teemaan kuuluvat koristeet ja lauantaina ihmeteltiin sitten ihan urakalla kuinka paikalliset olivat satsanneet asuihin! Huh. Oli klovneja, vampyyreita, zombeja, robotteja, kuolettavan kamalia sairaalantyötekijöitä ja elokuvahahmoja. Mieleenpainuvin oli ehkä "Watchmen"-elokuvasta tuttu huppupäinen hahmo Jacobsenissa. Sympaattisin asu oli yhden kaverin omatekemä meduusa-asu :)


Tässä kuvassa on lempivegeravintolani jälkiruoka-antia, vegaanibanaanipiirakkaa ja jouluista keksiä. Molemmat suussasulavan hyviä!

Lauantai yönä tunsin että taidan taas olla tulossa kipeäksi ja niinhän siinä sitten kävi. Tiistaihin saakka sairastin kuumetta, järkyttävää kurkkukipua ja muuta mukavaa ja ehdin jo miettiä olenko sikainfluenssan uhri :) No päätimme sitten kaverin kanssa tiistaina lähteä lääkäriin, kun hänkin oli sattumoisin kaatunut pyörällä edellisenä iltana. Meidän lähiterveyskeskus on niin mahtipaikka, että siellä kyllä oikeesti kelpaa käydä, vaikka vaan Islannin taloutta tukemassa. Lääkäri totesi, että ei miussa mitään suurempaa vikaa ole. Ohjeena lepoa, unta ja rauhallista elämää :)

Keskiviikkona parantumiseni kunniaksi käytiin katsomassa volcano show, joka koostuu kahdesta tulivuorista kertovasta elokuvasta, jotka on kuvannut eräs paikallinen mies, isänsä kanssa. Melkonen paatsa oliki sitten meitä vastassa pienessä punaisessa elokuvateatterissa lähellä kaupungin lampea. Saimme yksityisnäytöksen, koska paikalle ei ilmestynyt ketään muita. Oli mielenkiintoista nähdä Surtseyn syntyminen ja Heimaeyn purkaus ja sitä seuranneet pelastus ja raivaustyöt. Mies näytti filmillä vähän freesimmältä kuin nyt, taitaa aikaakin olla välissä vierähtänyt se parikymmentä vuotta melkein. Lähtiessä hän kysyi, olenko Kajaanista. Kuulemma kaikki jotka ovat sieltä päin pääsevät näytöseen ilmaiseksi :)

Heppatytön paluu!

Sunnuntaina päästiin sitten vihdoin ratsaille! Jihuu :) Kaikki oli ihan tosi innoissaan sillä meitä oli kaiken kaikkiaan kuusi heppatyttöä, kaikilla ratsastustaustaa useampi vuosi. Päämääränämme oli Eldhestar talli, jonne meidät haki tallin minibussi. Paikalle päästyä ei oikein tiennyt oltiinko nyt Islannissa vai Ruotsissa sillä enemmistö tallitytöistä ja ohjaajista oli ruotsalaisia! Aitauksen vieressä meitä kuitenkin odotti kuvassa näkyvä issikkahepparivi jossa pikkuruiset kaverukset meitä odottivat.

Ensiksi puettiin varusteet. Saatiin tallilta kypärät ja hurmaavan kirkkaan oranssit sadepöksyt. Sitten meille jaettiin hevoset vähän kokemuksen mukaan. Mie sain upean hiekanvärisen tamman, nimi taisi olla Lycka :) Meillä synkkasi heti ihan selvästi. Voi että, kun nousin tamman selkään niin johan vääntyi hymyyn suu, olo oli niin tuttu, vaikka viime kerrasta on lähes kolme ja puoli vuotta! Tuli heti olo, että kyllä on pakko alkaa taas ratsastamaan.



Otimme muutaman harjoituskierroksen kentällä ja sitten eikun menoksi. Mie pääsin ohjaajan taakse heti ensimmäiseksi. Tytöt seurasivat perässä. Muillakin oli ihanat hevoset, oli ihan valkoista, tummanruskeaa ja mustahkoa hevosta. Teki mieli paijata niitä söpöjä otuksia kokoajan. Olin pelännyt että kun olen tämmöinen vähän isompi vonkale että miten se pieni islannin hepo minut jaksaa kantaa mutta siellä selässä istuessa ei se heppa sitten niin pieneltä tuntunutkaan ja voi hurja miten varmajalkaisia nää issikat onkaan! Kuljettiin mutaisen laavakentän läpi ja välillä meno muistutti jotain kalliokiipeilyä kun tammani pisti menoksi ihan kepoisasti kiveltä toiselle hyppien.

Vuorossa oli tölttiä. No, kaikille taisi olla vähän epäselvää mitä tämä töltti nyt sitten tarkalleen ottaen on. Olinhan toki joskus pienenä Hevoshullusta lukenut jotain sarjakuvaa ja katsonut kuvia miltä se näyttää mutta nyt täytyy kyllä myöntää ettei ollut aavistustakaan miten sen nyt pitäisi mennä. Ohjakset tuntumalle, puolipidätteitä ja hevosen kokoamista. Loppujen lopuksi taisin töltin sijaan mennä koko ajan passia mutta se oli tosi pehmeetä, ihan kuin ois nojatuolissa istunut. Oudointa tässä issikoilla ratsastuksessa on mielestäni se, ettei näillä kevennetä ravissa eikä olla laukassa kevyessä istunnassa. Edes ylämäessä ei ilmeisesti nousta ylös satulasta. Kuulostaa näin Suomessa ratsastamaan oppineena hieman hurjalle. Hevosilla ei myöskään ollut satulan alla mitään huopaa. Aika au naturel mentiin siellä kaikin puolin. Mutta jotenkin ne hevoset kyllä vaikutti aika tyytyväisille silti :) Ehkäpä meillä niitä polleja puunataan välillä vähän liikaakin.

Viimeiseksi täytyy mainita, että islanninhevoset ovat hyvin rauhallista sakkia, johtuen hevosten koulutustavasta. Hevoset saavat viettää paljon aikaa keskenään laitumella, jossa heillä on ruhtinaallisesti aikaa selvitellä omia hierarkioitaan, joka johtaa siihen, ettei sitä kaveria tarvitse olla puremassa tai potkimassa kesken ratsastuksen. Hevoset näyttivät olevan myös tosi säyseitä käsitellä varusteita laittaessa. Kaverini hevonen, joka tuli jonossa perässäni, tykkäsi Lyckasta vähän liiankin paljon kun aina pysähtyessämme, valkean ruunan pää ilmestyi syliini. Siinä sitä sitten oltiin kovin tuttavallisesti kaikki aivan vierivieressä! Retken päättyessä päästiin myös ratsastamaan vapaina olevien issikoiden keskelle, mikä oli kanssa aikamoinen yllätys. Siellä ne vapaat heppaset meidän välissä poukkoili ja ohjaajat niitä yritti omien ratsujensa kanssa pitää vähän syrjemmällä mutta eihän siitä oikein tullut mitään. Päästiin kuitenkin perille ja sitten oli luvassa vielä kakkua ja teetä tilan hotellilla.

Illalla mentiin vielä samalla porukalla syömään paikalliseen hamppariravintola Búllaniin, josta sai tosi hyvä vegepurilaisaterian. Paikka on sympaattisin ikinä ja haluan ehdottomasti viedä tulevat vieraani tänne syömään. Katto on kuin tähtitaivas jouluvaloineen ja paikan seiniä koristaa piirrustukset, elokuva -ja bändijulisteet. Kaiken kruunaa super hyvä musa joka meidän paikalla ollessa vaihteli Gorillazista Bob Dylaniin.

Parasta :)

Mt. Esjan valloitus

Tämä viikonloppu olikin mukavan rauhallinen ja tiedossa oli kaikkea kivaa! Perjantaina käytiin kaverin kanssa vähän kaupoissa ihastelemassa ja pääsin vihdoin käymään siellä Nikitan liikkeessä - vitsit siellä oli kaikkea ihanaa. Värikkäitä housuja, hauskoja laskuvaatteita ja ihanan isoja huppareita ja neulepaitoja! Päädyin ostamaan yhden semmoisen hieman seeprakuvioisen tunikan. On tosi outoa kun joskus nuorempana lautailun aloittaessa kävi surffaamassa Nikitan nettisivuilla ja katsoi kuvia tiimistä ja Nikitan perustajasta Heidasta, ja nyt hänet näkee melkein joka toinen päivä tuolla liikkeellä tai sitten samalla baaritiskillä tilaamassa juomista. Niin se maailma pienenee ja asiat jotka tuntuivat joskus niin suurilta ja epätodellisilta muuttuvat arkisiksi ja saavat oikeat mittasuhteet.

Hauskinta täällä Reykjavíkissa onkin, että täällä ei ole sitä "isostara" meininkiä. Kaikki tunnetut ja aikaansaavat ihmiset käyttäytyy ja oleilee täällä kuin ketkä tahansa muutkin. Huomattiin juuri, että yhdessä meidän lempibaareista, Karambassa, työskentelee Retro Stefson bändin jäseniä yksi jos toinenkin, joko tiskin takana tai soittamassa levyjä. Se on jotenkin niin rentoa ja kotoisaa. On mukavaa kun joka asiasta ei tehdä niin suurta numeroa.

Alakerrasta kuuluu outoa meteliä. Kotiin tullessani oli taas alakerrassa sijaitsevassa "toimistossa" täysi hässäkkä päällä, katsoivat tällä kertaa nyrkkeilyä isolta skreeniltä. En vieläkään ymmärrä mikä tämä paikka on. Päivällä siellä näyttäisi olevan ihmisiä ihan normaalisti töissä mutta iltaisin hirveä lössi katsomassa elokuvia tai musiikkivideoita..Pitää joku kerta käydä tivaamassa vastausta :)


Noniin, nyt ehkä sitten varsinaiseen asiaan. Lauantaina lähdettiin kahden kaverin kanssa kiipeämään Esja vuorelle joka on n. puolen tunnin bussimatkan päässä keskustasta. Olin sitte fiksuna tyttönä katsonut vanhentuneesta bussiaikataulustani bussin ihan päin honkia, ja meidän piti hengailla bussinvaihtopaikassa muutama tunti. Onneksi siellä oli huoltsikka ja subway jonne raahauduimme tappamaan aikaa. Tuumimme sitten syötyämme että jospa liftaisimme vuorelle. No aikamme huoltoaseman henkilökunnan kummastukseksi monenlaisia ihmisiä tuijotuttuamme päädyin kysymään autoaan tankkaavalta naiselta puhuuko hän englantia. Ei puhu. Ok. Seuraavalta naiselta kysyin onko Esjalle pitkä matka kävellä (vaikka tiesin jo että todellakin on), kun piti joku keskustelun aloitus keksiä ennen kuin muina naisina kysäisin että et ois sattumoisin ajamassa sitä kautta. Nainen naurahti ja sanoi että menee toiseen suuntaan ja että odottakaa nyt ihan rauhassa vaan sitä bussia :) Päätimme lopettaa liftauskokeilun tähän ja siirtyä bussipysäkille. Bussiin päästessä radiossa soi "Jungle drum" ja hihkaisin että tämä Torrinin neito on niiin suosittu Suomessa. Vieressämme istunut vanhempi paikallinen herrasmies tokaisi siihen että tämä Emiliana Torrini on hänen hyvän ystävänsä tytär. Hänen isänsä on siis italialainen ja äiti islantilainen. Päädyimme juttelemaan miekkosen kanssa tovin ja kun kerroin että sunnuntaina mennään ratsastamaan hän kysyi mille tallille. Eldhestar - aah, ystäväni omistaa sen paikan! Islannissa kaikki tuntevat toisensa, näin sen täytyy olla.

Tytöt täyttivät pullonsa vuoristopurossa - kuva on lavastettu sillä he olivat kerinneet jo täyttää pullonsa kun kaivoin kameran esiin. Pyysin heitä tekemään siis saman jutun pari kertaa uudestaan. Milloinkohan nää ihmiset täällä kyllästyy miuhun ja miun kameraan :) ?

Kiipesimme Esjalle kaksi tuntia, hikeä ja tuskaa säästelemättä. Ilma oli kaunis kuin morsian, ei tuullut yhtään mikä on SUURI ihme tällä saarella. Reitti oli vaativa ja rankka vaikka lähteidemme mukaan kyseessä oli hyvinkin leppoisa vaellus. Huh, olimme ihan poikki jo puolivälissä, mutta toisiimme uskoa lujasti valaen saavutimme huipun lopulta. Korppeja liiteli taivaalla ja reitti vilisi paikallisista lauantaireippailijoista, joille piti iloisesti huikkaista "Góðan daginn!" heidät ohittaessaan. Huipulle kapusimme samaan aikaan jonkun robottipariskunnan perässä jotka sauvoilla hurjasti viuhtoen liisivät kivien päällä, saaden meidät tuntemaan itsemme aika amatööreiksi. Ylhäällä hiestä märkinä läsähdimme kivikolle istumaan ja helpotuksesta puuskutimme, kun tämä kyseinen pariskunta haukkasi vähän banaania ja lähtivät melkein samantien, suihkunraikkaannäköisinä alas vuoren rinnettä. Mistä näitä superihmisiä satelee?



Alas juoksimme tunnissa, murjoimme isovarpaamme turvoksiin, mutta ehdimme kello neljän bussiin! Illalla kokkailimme miun luona salaattia ja marjaisaapannukakkua, joka oli norjalaiselle tytölle aivan uusi kokemus. Hän sanoi että norjan kielessä ei ole sanaa tällaiselle uunipannukakulle! Joskus kello kymmenen maissa ovella kuului koputus ja kukas muukaan se oli kuin miun naapuri joka oli tulossa Gus Gusin video premiääristä. Hän kuulemma näyttelee uusimmassa musavideossa. Hänen oikea asiansa oli tulla lainaamaan Lily Allenin uusinta levyä miulta, josta puhuimme joku kk sitten. Mistä kummasta se oli nyt hänelle mieleen tullut, lauantai iltana, sitä en tiedä, mutta hyvin kiinnostunut hän oli tulemaan sisälle katsomaan että mikä meininki meillä täällä oli. Samalla hän kysyi että olenko ihan ok. Sanoin että joo olen ja että näin myös isäsi tässä yksi päivä joka kysyi ihan samaa. Koko perhe näyttää olevan tosi huolissaan miusta kun kaikki kyselee miun voinnin perään, aika herttaista :)


Illalla käytiin vielä Karambassa. Aamulla olisi vuorossa vihdoin ja viimein ratsastusta islannin hevosilla <3

Iceland Airwaves 09

The Drums - surffisointuja rapakon takaa.




Viisi päivää, viisi yötä - musiikkia aamusta iltaan. Tämä oli pelin henki. Vielä kun lisättiin että perhe saapui perjantaina kylään olikin tiedossa aikamoinen viikko. Unta ei hirveesti näkyny näiden viiden päivän aikana.

Keikkoja oli joka kahvilassa, baarissa ja jopa levy-ja vaatekaupoissa. Ei sitä uskoisi miten aktiivisia nämä paikalliset ihmiset tosiaan täällä on ja kuinka paljon porukkaa tänne oli valunut ihan näitä festareita varten ulkomailta saakka. Ohessa on tapahtuman nettisivu jos jotakin kiinnostaa katsastaa kuinka mittava tarjonta täällä tosiaan oli. Jokaiselle löytyi varmasti jotakin, oli sitten lippu tai ei, sillä osa keikoista oli tosiaan ilmaisia. Mahtava tapahtuma kaiken kaikkiaan.

http://www.icelandairwaves.is/

Festivaali pyörähti käyntiin keskiviikkona tai oikeastaan ilmeisesti jo tiistaina olis ollut jotain meininkiä. Oltiin Nasassa ja kuunneltiin hyviä paikallisia bändejä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta Nasassa joka on kaupungin varsinainen keikkapaikka. Ennen viimeistä esiintyjää kävin café Culturassa juomassa mojiton ja kuuntelemassa muutamaa pienempää bändiä, jotka esiintyivät kellarikerroksessa, johon oli ahtautunut ehkä vähän liiankin suuri ihmisjoukko :) Paikka oli ihana. Ihmiset olivat uppotuneet vanhoihin nojatuoleihin ja nauttivat juomiaan kynttilänvalossa. Ihan hauska yllätys oli Culturassa esiintynyt Alice's Wonderland. Illan aikana soitti myös bändi joka oli muodostettu vasta tänä syksynä täällä Reykjavíkissa. Bändissä soittikin yksi meidän opiskelututuista, joten oli ihan hauska nähdä mitä olivat saaneet aikaan.

www.myspace.com/suddenweatherchange

www.myspace.com/mordingjarnir

www.myspace.com/reykjaviktheband

Torstaina aloitin illan käymällä pienessä herttaisessa Iðno teatterissa kuuntelemassa Lára Rúnarsia. Kyseessä on islantilainen laulaja/lauluntekijä jolla on ihan jänniä sanoituksia ja mukaansatempaavia kappaleita. Teatteri oli sisältä tosi kaunis ja sijaitsee ihan kaupungin lammen rannalla.

www.myspace.com/lararunars

Teatterin jälkeen suuntasimme Art Museumille kuuntelemaan vähän hillittyä rock musiikkia.


www.myspace.com/lightsonthehighway

www.myspace.com/dikta



Perjantaina sain sitten mitä olin odottanut! The Drums esiintyi Art Museumilla ja sai yleisön tanssimaan kesäisissä tunnelmissa. Varsin mielenkiintoinen tapaus oli myös kuvassa oleva Micachu & The Shapes Englannista. En vieläkään ole ihan varma oliko solisti tyttö vai poika, mutta ihan jännittävää uudenlaista musiikkia.

Jos joku muistaa kesällä hesarissa olleen artikkelin hipstereistä, joiden sanottiin valloittaneen Flow festivaalin, niin olisi kyseiseltä toimittajalta mennyt varmasti pasmat sekaisin tämän festarin kävijöiden tyylistä. En tiedä voivatko vaatevalinnat, kengät ja hiusten leikkaukset mennä enää erikoisemmiksi kuin täällä Reykjavíkissa. Täällä ollaan selvästi ammattilaisia, kun meillä kotona vasta harrastelijoita.

http://www.myspace.com/micayomusic

Illan aikana törmäsin yllättävään tuttavaan, en tiedä, onko maailma pieni vai vain Reykjavík?


Joku häiskä roikkui ihme kalsari asussa kattoparrusta Sódómassa.

Iðnon tyylikäs vessa.

Lauantaina oli luvassa varsin hikiset, päätä ja korvia huimaavat supermegabileet kahden ihan tosi energisen ja hauskan bändin toimesta. Retro Stefson ja FM Belfast soittivat ihan saumattomasti putkeen saadan yleisön aivan sekaisin. Happea ei enää jossai vaiheessa ollut vaan kaikki hengittivät jotai hikihöyryä. Edessäni ollut teinityttölauma piiskasi hikistä hiusmassaansa koko ajan miun naamaan mikä ei ollut kovin mukavaa mutta muuten tunnelma oli ihan katossa! Lavalla oli välillä varmaan 20 ihmistä ja yleisön sekaan hyppi nalleasuinen poika. Bändi aloitti keikan hyvin tyylikkäissä asuissa jotka illan myötä vaihtuivat joihinkin 70-luvun tyylisiin lenkkiasuihin ja hikipantoihin, enkä ihmettele yhtään ottaen huomioon lämpötilan joka hipoi varmaan 30 astetta. Vaikka kuinka nauttikin showsta, sen jatkuessa ja jatkuessa alkoi jo pikkuhiljaa miettiä että kohta vois kyllä loppua kun lähtee taju.

Lauantaina alkuillasta kävin kuuntelemassa myös hieman erityyppistä paikallista musiikkia teatterilla. Ensiksi esiinty tanskalainen Abby joka oli ihan uusi tuttavuus, seuraavana For Minor Reflection jonka levy tarttui itseasiassa mukaan keikalta. Musiikki oli vahvaa kitarafiilistelyä ja taustalla pyöri video myrkyssä seilaavasta laivasta; voiko enää islantilaisempaa ollakkaan. Viimeisenä kuunneltiin Ólafur Arnaldsia joka yhdistelee jännittävällä tavalla konemusiikkia ja klassista, hänellä oli mukanaan viulu/sellosoittajia ja itse mies soitti pianoa. Suosittelen! Itse jäin paikalle kuuntelemaan ihan kaverin toimesta, en tiennyt että kyseessä on maailmallakin tunnettu artisti, joka oli muutama viikko sitten soittanu Lontoon kansallisbaletissakin.

www.myspace.com/foraminorreflection

www.myspace.com/olafurarnalds

www.myspace.com/retrostefson

www.myspace.com/fmbelfast

Sunnuntaina oli kyseessä sitten viimeinen päivä ja aika moni luovuttikin jo ihan suosiolla. Miulla ei oo vissii kauheesti järkeä päässä, kun raahasin väsyneen ruhoni vielä kerran Nasaan päämääränä nähdä Gusgus. Tämä nyt sitten osoittautui virheeksi, sillä myspacessa ihan hauskalta kuulostanu bändi olikin livenä jotain ihan muuta, lisäksi olin tuhannen kuollut ja väsynyt eikä keikan loppua näkynyt. Jossain vaiheessa varmaan nukahdin seisaaltaan sillä laulajalle oli sillä välin ilmestynyt kullanhohtoinen toppatakki päälle. Siinä vaiheessa päätin että nyt on aika lähteä kotiin.

Kiitos vanhemmille ja pikkuveljelle ihan huipusta viikonlopusta, hyvästä seurasta ja ruuasta. Meillä oli hauska päiväreissu Golden Circlen maisemissa ja vaikka keli olikin vähän mitä oli, saivat varmasti ihan hyvän kuvan maasta ja kaupungista. Täytyy myöntää että pieni ikävä hiipi mieleen kun lähtivät pois, ehkä se on ihan hyvä vaan, välillä vähän ikävöidäkin.

Äsken käytiin iltakahveilla keskustassa kuuntelemassa livebändiä ja miun pitäs jo tähän ikään tulleena oppia, ettei nää kahvipohjaiset juomat oo miun juttu enää näin illalla. Saas nähdä millon uni tulee, vai tuleeko koko yönä.

P.S. Pahoittelen kuvien laatua, mutta oli vaan kännykkä mukana. Ehkä niistä saa silti jotain selvää :)