Tämä viikonloppu olikin mukavan rauhallinen ja tiedossa oli kaikkea kivaa! Perjantaina käytiin kaverin kanssa vähän kaupoissa ihastelemassa ja pääsin vihdoin käymään siellä Nikitan liikkeessä - vitsit siellä oli kaikkea ihanaa. Värikkäitä housuja, hauskoja laskuvaatteita ja ihanan isoja huppareita ja neulepaitoja! Päädyin ostamaan yhden semmoisen hieman seeprakuvioisen tunikan. On tosi outoa kun joskus nuorempana lautailun aloittaessa kävi surffaamassa Nikitan nettisivuilla ja katsoi kuvia tiimistä ja Nikitan perustajasta Heidasta, ja nyt hänet näkee melkein joka toinen päivä tuolla liikkeellä tai sitten samalla baaritiskillä tilaamassa juomista. Niin se maailma pienenee ja asiat jotka tuntuivat joskus niin suurilta ja epätodellisilta muuttuvat arkisiksi ja saavat oikeat mittasuhteet.
Hauskinta täällä Reykjavíkissa onkin, että täällä ei ole sitä "isostara" meininkiä. Kaikki tunnetut ja aikaansaavat ihmiset käyttäytyy ja oleilee täällä kuin ketkä tahansa muutkin. Huomattiin juuri, että yhdessä meidän lempibaareista, Karambassa, työskentelee Retro Stefson bändin jäseniä yksi jos toinenkin, joko tiskin takana tai soittamassa levyjä. Se on jotenkin niin rentoa ja kotoisaa. On mukavaa kun joka asiasta ei tehdä niin suurta numeroa.
Alakerrasta kuuluu outoa meteliä. Kotiin tullessani oli taas alakerrassa sijaitsevassa "toimistossa" täysi hässäkkä päällä, katsoivat tällä kertaa nyrkkeilyä isolta skreeniltä. En vieläkään ymmärrä mikä tämä paikka on. Päivällä siellä näyttäisi olevan ihmisiä ihan normaalisti töissä mutta iltaisin hirveä lössi katsomassa elokuvia tai musiikkivideoita..Pitää joku kerta käydä tivaamassa vastausta :)
Noniin, nyt ehkä sitten varsinaiseen asiaan. Lauantaina lähdettiin kahden kaverin kanssa kiipeämään Esja vuorelle joka on n. puolen tunnin bussimatkan päässä keskustasta. Olin sitte fiksuna tyttönä katsonut vanhentuneesta bussiaikataulustani bussin ihan päin honkia, ja meidän piti hengailla bussinvaihtopaikassa muutama tunti. Onneksi siellä oli huoltsikka ja subway jonne raahauduimme tappamaan aikaa. Tuumimme sitten syötyämme että jospa liftaisimme vuorelle. No aikamme huoltoaseman henkilökunnan kummastukseksi monenlaisia ihmisiä tuijotuttuamme päädyin kysymään autoaan tankkaavalta naiselta puhuuko hän englantia. Ei puhu. Ok. Seuraavalta naiselta kysyin onko Esjalle pitkä matka kävellä (vaikka tiesin jo että todellakin on), kun piti joku keskustelun aloitus keksiä ennen kuin muina naisina kysäisin että et ois sattumoisin ajamassa sitä kautta. Nainen naurahti ja sanoi että menee toiseen suuntaan ja että odottakaa nyt ihan rauhassa vaan sitä bussia :) Päätimme lopettaa liftauskokeilun tähän ja siirtyä bussipysäkille. Bussiin päästessä radiossa soi "Jungle drum" ja hihkaisin että tämä Torrinin neito on niiin suosittu Suomessa. Vieressämme istunut vanhempi paikallinen herrasmies tokaisi siihen että tämä Emiliana Torrini on hänen hyvän ystävänsä tytär. Hänen isänsä on siis italialainen ja äiti islantilainen. Päädyimme juttelemaan miekkosen kanssa tovin ja kun kerroin että sunnuntaina mennään ratsastamaan hän kysyi mille tallille. Eldhestar - aah, ystäväni omistaa sen paikan! Islannissa kaikki tuntevat toisensa, näin sen täytyy olla.
Tytöt täyttivät pullonsa vuoristopurossa - kuva on lavastettu sillä he olivat kerinneet jo täyttää pullonsa kun kaivoin kameran esiin. Pyysin heitä tekemään siis saman jutun pari kertaa uudestaan. Milloinkohan nää ihmiset täällä kyllästyy miuhun ja miun kameraan :) ?Kiipesimme Esjalle kaksi tuntia, hikeä ja tuskaa säästelemättä. Ilma oli kaunis kuin morsian, ei tuullut yhtään mikä on SUURI ihme tällä saarella. Reitti oli vaativa ja rankka vaikka lähteidemme mukaan kyseessä oli hyvinkin leppoisa vaellus. Huh, olimme ihan poikki jo puolivälissä, mutta toisiimme uskoa lujasti valaen saavutimme huipun lopulta. Korppeja liiteli taivaalla ja reitti vilisi paikallisista lauantaireippailijoista, joille piti iloisesti huikkaista "Góðan daginn!" heidät ohittaessaan. Huipulle kapusimme samaan aikaan jonkun robottipariskunnan perässä jotka sauvoilla hurjasti viuhtoen liisivät kivien päällä, saaden meidät tuntemaan itsemme aika amatööreiksi. Ylhäällä hiestä märkinä läsähdimme kivikolle istumaan ja helpotuksesta puuskutimme, kun tämä kyseinen pariskunta haukkasi vähän banaania ja lähtivät melkein samantien, suihkunraikkaannäköisinä alas vuoren rinnettä. Mistä näitä superihmisiä satelee?
Alas juoksimme tunnissa, murjoimme isovarpaamme turvoksiin, mutta ehdimme kello neljän bussiin! Illalla kokkailimme miun luona salaattia ja marjaisaapannukakkua, joka oli norjalaiselle tytölle aivan uusi kokemus. Hän sanoi että norjan kielessä ei ole sanaa tällaiselle uunipannukakulle! Joskus kello kymmenen maissa ovella kuului koputus ja kukas muukaan se oli kuin miun naapuri joka oli tulossa Gus Gusin video premiääristä. Hän kuulemma näyttelee uusimmassa musavideossa. Hänen oikea asiansa oli tulla lainaamaan Lily Allenin uusinta levyä miulta, josta puhuimme joku kk sitten. Mistä kummasta se oli nyt hänelle mieleen tullut, lauantai iltana, sitä en tiedä, mutta hyvin kiinnostunut hän oli tulemaan sisälle katsomaan että mikä meininki meillä täällä oli. Samalla hän kysyi että olenko ihan ok. Sanoin että joo olen ja että näin myös isäsi tässä yksi päivä joka kysyi ihan samaa. Koko perhe näyttää olevan tosi huolissaan miusta kun kaikki kyselee miun voinnin perään, aika herttaista :)
Illalla käytiin vielä Karambassa. Aamulla olisi vuorossa vihdoin ja viimein ratsastusta islannin hevosilla <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti