Vestmannaeyjar - myrsky, tyrsky & chinese.

Vuoren huipulta oli upeat näkymät koko saaren ylle!

Voin kertoa että tuuli oli kohtalaisen voimakas :) Taustalla vaahtopäät lyövät rantaan, meri oli niin tavattoman kaunis.
Lunnit oli karanneet jo etelään. Jäljellä oli tienviitat.
Ei ihan heti uskoisi että tällainenkin alus saa aika kyytiä kun Atlantilla myrskyää.




Hio hoi!


Islannin arvaamaton sää näytti taas kyntensä, kun alunperin perjantaina alkavan reissun ajankohtaa jouduttiin siirtämään lauantai aamuksi. Syynä oli peruuntunut lauttayhteys, jonka luulen taas johtuneen etelässä riehuneesta myrskystä. Reissu siis starttasi lauantaina, mikä mahdollisti vielä muutaman elokuvan näkemisen festivaaleilla perjantaina. Katsoimme kiinalaisen dokumentin Red Race, joka kertoi kiinalaisista ala-asteikäisistä voimistelijoista ja heidän kovakouraisesta valmentamisesta. Toinen elokuva oli brittiläinen Fish Tank, hyvä kertomus nuoren tytön ihmissuhteista ja vaikeista perhesuhteista. Iltaan mahtui vielä illallinen Organic fish & chips ravintolassa, jossa ruoka oli suussa sulavan herkullista, ja luomua <3

Aamulla sitten pirteänä ylös ja bussipysäkille jossa pääsin jutustelemaan paikallisen vanhan miehen kanssa, miun alkeellisella islannin kielen taidolla! Puhuttiin joulutontuista, Ruotsin kuningasperheestä; aika laaja aihepiiri! Bussimatka rannikolle kesti vajaan tunnin. Meille oli ilmoitettu että matkaan kannattaisi varata pahoinvointitabletteja, mutta kukaan ei tainnut ihan ymmärtää kuinka viisas ratkaisu se olisi ollutkaan. Onneksi itse sain pillerin kaverilta. Meri velloi sellaisella raivolla, että et ole kyllä ennen vastaavaa kokenut. Aallot olivat ihan mielettömän korkeita ja iso autolautta heittelehti puolelta toiselle, käytävillä käveleminen oli melko mahdotonta ilman seinältä toiselle paiskautumista.

Aluksi suuret aallot ja laivalla horjuminen nauratti, mutta hymy hyytyi muutaman minuutin jälkeen. Ensimmäisenä ryhmänä tippuivat espanjalaiset, joista melkein kaikki taisivat oksennella koko matkan. Perässä tulivat muut. Itse en onneksi päässyt kokemaan tätä kamaluutta vaan vetelin sikeitä elokuvahuoneen mukavilla löhönojatuoleilla. Vessoissa haisi oksennus, ihmiset eivät puhuneet mitään vaan yrittivät keskittyä ihan vain olemiseen. Tunnelma oli vähän apea. Ilo irtosi siitä, kun meille jaetut oksennuskipposet näyttivät ihan samanlaisilta laatikoilta mistä syödään kiinalaista take-away ruokaa. Lopun voittekin päätellä itse.... :)

Saarelle päästyä kaikki olivatkin jo ihan hyvillä mielin. Kamat majatalolle ja bussilla saaren ympäri, paikallisen oppaan kera. Saari rykelmä on saanut nimensä saarella kuolleiden, norjalaisten alkuperäisasukkaiden tuomien orjien mukaan. Orjat olivat peräisin muistaakseni Englannista ja Irlannista. Saari on niin pieni että sen voi nähdä kokonaan yhdeltä kukkulalta. Se sijaitsee jonkinlaisessa mannerlaattojen repeämäkohdassa, joten koskaan ei tiedä, milloin merestä nousee jotain uutta. Kuten juuri se Surtseyn saari 60/70-luvulla. Saari on saanut uutta pinta-alaa myös tulivuoren purkauksen yhteydessä, josta muistona tuhkan alle hautautuneet talot. Vestmannaeyjar on kesäisin varsinainen turistirysä, johtuen sen runsaasta lunnipopulaatiosta. Minä näin lunneja vain kuolleena; yhden kiivetessämme vuorelle ja toisen paistettuna tarjottimella lauantai illan juhlissa.

Kiipesimme punaisena hehkuvan tulivuoren kraaterin seinämää pitkin ylös, jossa tuuli oli pelottavan voimakas. Jotkun menettivät piponsa tuulelle ja itsekin piti oikeasti olla skarppina ettei tuuli veisi mukanaan. Tuuli nostatti pienet kivet ilmaan, joten kameraakin piti varjella tältä tulitukselta. Näkymät olivat kyllä upeat sieltä ylhäältä. Ja meri, se oli niin kaunis. Vaahtopäät iskivät raivolla kivikkoa ja rannan kalliomuodostelmia vasten.

Illalla oli sitten vuorossa illallinen paikallisessa ravintolassa, jonka jälkeen kämpille hetkeksi illan viettoon. Ilta huipentui paikalliseen "Puffin ball" juhlaan. Aluksi tunsimme olomme VÄHÄN vaivaantuneeksi kaikkien paikallisten, siisteihin juhlapukuihin pukeutuneiden ihmisten joukossa, mutta pian tunnelma rentoutui ja tanssimme letkajenkkaa ympäri salia. Tarjolla oli hummerikeittoa ja lämmintä leipää. Paikalliset olivat kaikki aika tuiterissa. Hassua oli että koko kylä oli ihan autio, kun kaikki ihmiset olivat pakkautuneet yhteen juhlasaliin. Ei olisi kyllä uskonut, että kyseessä on niin pieni paikka, kun katsoi sitä juhlaväkeä ja heidän menoaan. Pääsin taas keskustelemaan islanniksi paikallisten naisten kanssa ollessani naisten vessassa. Kyllä sitä ihmeen pitkälle pääsee vaikka paljoa ei vielä osaakkaan :) Kotimatkalla juhlista pois satuimme paikalle, kun joku paikallisista asukkaista oli kaatunut pensaikkoon ja yksi paikalla olleista kertoi meille kysyessämme mikä tilanne oli, että kaverilla ei tainnut olla kaikki ihan hyvin. Ambulanssia odoteltiin koska kaverin pulssi oli tosi heikko. Oli vähän outo olo jättää heidät sinne ja kävellä majatalolle tietämättä, elääkö se ihminen enää seuraavana aamuna..

Sunnuntai aamuna lähdimme kokeilemaan paikallista extreme lajia, köysiriipuntaa kalliolta. Köysi on kiinnitettynä vuoren seinämään ja siitä kiinni pitäen potkaistaan irti kallionseinämästä ja keinutaan ilmassa, välillä seinämästä lisää vauhtia ja ilmaa potkaisten. Aika rankka ja tekninen laji, voin kertoa. Omat käsivoimat ei kyllä ollu ihan siihen riittävät, pitää ruveta treenaamaan. Paikalliset lapset tekevät mitä hurjempia temppuja ja ilmaliitoja köyden kanssa. Tämän koitoksen jälkeen kävelimme satamaan, joka on saaren sydän. Paikka elää kalastuksella, josta merkkinä joka paikassa lojuvat verkot, kontit, kalanperkeet ja vedessä kelluvat kirkkaanväriset kalastusveneet.

Viimeiseski kiipesimme yhden kukkulan ylle, josta näimme koko saaren, upeassa auringonpaisteessa. Rankka matka ylös ja vaativa reitti, mutta se oli todellakin sen arvoista. Näkymät olivat henkeäsalpaavat. Kaukana siinsi Islannin rannikko jäätikköisine vuorineen, edessä turkoosin eri sävyissä kimaltava Atlantti ja alla kylä, pikkuruisine taloineen.

Kaikkia jännitti tuleva kotimatka, koska jokainen tiesi, mitä edessä voisi olla. Alkumatkasta istuttii laivan peräkannella, jossa nautimme auringosta ja aaltojen keinutuksesta. Välillä saimme raikkaan merivesi suihkun, kun lautta osui voimalla tyrskyihin. Se oli onnellinen hetki. Kylmyys vei kuitenkin voiton ja vetäydyimme alas elokuvahuoneeseen, jonka ylimukavat tuolit ja laivan keinutus tuudittivat jokaisen väsyneen matkaajan uneen.

Kotiin tullessa tunsin vieläkin meren keinutuksen.

Reykjavík Réttir ja myrskyisä yö

Tuulee. Tuuli ja satoi niin lujaa, että kun äsken kotiin vihdoin raahauduin, sain oikeasti roikkua pipossani kaksinkäsin. Suomen tuuli - ei millään pahalla - et pärjäisi täällä!

Päivä oli pitkä. Aamulla kouluun, sitten läksyjä koululla. Iltapäivällä kansallis museoon, mikä osoittautui ihan huippu paikaksi. Meillä oli lyhyt opastettu kierros jonka jälkeen omaa aikaa. Seilasin siellä sen tunnin, sitten takaisin koululle. Olisin halunnut mennä katsomaan yhden italialaisen elokuvan, mutta koska se oli siirtynyt 40 minuuttia myöhemmäksi, se ei enää sopinut aikatauluun. Siis hetken lepo kotona, ja kahville kaverin kanssa mistä suoraan Sódómaan keikkaa katsomaan. Siellä soitti miun lemppari, paikallinen "Arctic monkeys", Sudden Weather Change. Sen jälkeen oli joku paikallinen punk bändi ja sitten mentiin toiseen baariin kuuntelemaan jotain Britti(?) yhtyettä. Illan päätti tuutulaulu hengessä Islantilainen Ólöf Arnalds joka nukutti kaikki paikalla olleet kuuntelijat suloiseen uneen, tai ainakin minut. Artistin keikka oli hyvin erilainen. Jo baari on sinällään kuin olohuone, pieni ja kodikas. Ihmiset istuivat lattialla, pehmeän valon heijastuessa upeista seinävalaisimista. Akustinen kitara ja laulajan kuulas ääni. Se oli vain se hetki.

Nyt kotona, kello 02.03. Huomenna on vihdoin aikaa nukkua! Ja opiskella. Puoli kuusi starttaa reissu Vestamannaeyjarille. Jos myrsky jatkuu, voi olla aika keinuva lauttamatka...


Hyvää yötä.

"That's the magic of the cinema!"

Gullfoss, korvia huumaava jylinä ja sateenkaaret veden yllä!
Geysiriltä kaiken huomion varastanut pikkuveli :)
Voiko söpömpää otusta ollakkaan?
Jonnekin tänne hukutettiin aikoinaan paljon naisia. Nainen säkkiin ja joen pyörteisiin. Aika raakaa.
Ei viikinkejä, vaan turisteja, paljon suomalaisia...Huomatkaa maan korkeuserot!






Huh. Mistä kaiken alkaisin...


:) Mennyt viikko oli ehkä kiireisin ikinä. Edellisen viikonloppureissun jälkeen aloin sairastaa perus syysflunssaa; nuhaa, yskää ja vielä kaiken kukkuraksi myös silmätulehdus iski keskiviikkona! Pahinta oli kuitenkin, että tällä viikolla oli ties mitä tapahtumaa ja menoa tiedossa, joten en voinut jäädä kotiin makaamaan, en sitten millään.Maanantaina ja tiistaina olo oli tukkoinen ja yritin istua kotona koulutehtäviä tehden. Hyvin sain tehtäviä valmiiksi, mutta ärsytti kun ei päässyt liikkumaan kun juuri olin hankkinut sali- ja uintikortin!

Fiksuintahan nyt olisi tietysti ollut, että olisin muutaman päivän ollut kotosalla, jättänyt tunnit väliin. Kunnon yöunet olisivat varmasti myös tehneet hyvää. Mutta eihän tämä nyt tullut kuuloonkaan, sillä ensinnäkään en halunnut mistään hinnasta jäädä islannin tunneilta pois ja toiseksi keskiviikkona alkoi tapahtua! :) Reykjavík International Film Festival käynnistyi keskiviikkona ja vaihtaribileet olivat myös samaisena päivänä. Käytiin ostamassa filmifestareille passit jolla saataisiin sitten katsoa niin paljon elokuvia kuin ikinä vaan jaksettaisiin, mahtavaa! Kyseessä on siis kansainvälinen elokuvafestivaali, joka kestää kymmenen päivää. Näytöksiä on ympäri kaupunkia, on lyhyt elokuvaa ja vähän pitempääkin rainaa, monesta eri maasta, monella eri kielellä puhuttuna. Tekstitys on englanniksi mikä helpottaa aika lailla jos elokuva on esim. tanskaksi :)

Keskiviikko iltana kokkailtiin porukalla miun luona ja lähdettiin baariin. Matkalla baariin tunsin että nyt silmään tippui joku roska. Kun päästiin sisälle menin katsomaan että mikä sitä silmää nyt sit oikein ärsytti. No ei siellä mitään roskaa ollut kuin jotain ihmeellistä keltaista limaa, jes. Tätä miun silmätilannetta sitte ihmeteltiin kansainvälisissä tunnelmissa ja osa tyypeistä intoutui tutkimaan silmää lähemminkin, mikä ei nyt sitte ehkä ollut se viisain ratkaisu näin jälkikäteen mietittynä.Tanskalainen lääkisläinen, "Dr. Housena" tunnettu poika silmiäni tutkittuaan (pikaruokaravintolassa kello 1.30!) sanoi että paras ois mennä lääkäriin.

Onneksi kukaan muu ei tätä silmätautia sitten tainnut kuitenkaan saada, ainakaan tähän mennessä en oo saanu vihaisia puheluita että miksi piti tulla kipeenä kouluun ja tartuttaa kaikki muutki. Keskiviikkoilta venyi kolmeen asti yöllä. Ja seuraavana aamuna sitten 8.20 taas reippaana tyttönä kouluun!

Torstaina oli vuorossa aamutunnit, sieltä suoraan Anetten kanssa Smáralindiin ostoksille. Ajattelin sitten siellä käydä apteekissa, jos vaikka olis saanut niihin silmiin jotain helpotusta. Ja olipa taas sattumien summa! Apteekin nainen olikin Ruotsista ja Anette sitten pääsi selittämään tän miun tilanteen omalla äidinkielellään. Nainen osoittautui oikein mukavaksi ja sanoi että lähtee viemään meitä ruokatunnillaan sairaalaan, koska koululta miulle tyrkätyt käyntikortit terveyskeskuksiin osoittautuivat kai tässä tapauksessa vähän tyhjänpäiväisiksi. Molemmat sairaalat kun sijaitsivat kaupungin laitamilla ja päivystysajat olivat viidestä ilta yhteentoista...Tämä nainen, Jenny muistaakseni, oli tullut Islantiin käytyään Ruotsissa armeijan. Nyt hän ajelee täällä bussia, on apteekissa töissä ja pitää islannin hevosia.
Saavuttiin sairaalalle missä miuta ei voitu oikein auttaa muuten kuin että sain oman alueeni terveyskeskuksen osoitteen ja numeron. Soitto sinne ja selvisi että voisin käväistä siellä ilman ajanvarausta :) Pienoisen epätoivon ja tietämättömyyden jälkeen tunnelin päässä alkoikin näkyä valoa.

Illalla mentiin Magdan, Alinan ja Stefanin luo käymään, heidän opiskelija-asuntolassa oli espanjalaisen tytön synttärit, ja päästiin ihan kesteille, vaikka ei tyttöä tunnettu. Sieltä mentiin Karambaan joka oli kattoa myöten täynnä ja vielä Batteríð missä ehdittiin kuunnella yhtä bändiä. Kyseessä oli kaupunkilehti Grapevinen bileet. Illan aikana opin taas vähän lisää ranskaa. Miulla on ranskalainen kaveri, poika Pariisista joka yrittää opettaa miulle ranskaa ja vastalahjana mie opetan sille kaunista suomen kieltä! :)

Perjantaina olikin sitten aika kiire. Ensiksi koululle syömään, sieltä Culture Houseen ihastelemaan saagojen käsikirjoituksia, josta pinkaisin lääkäriin. Terveyskeskus oli tyhjä. Tyhjääkin tyhjempi mikä kyllä yllätti täysin, sillä Suomessahan monesti saa odotella useita tunteja. Käynti maksoi 1000 ISK eli n. 6-7e. Ylös odotushuoneeseen jossa odotin ehkä 3min kun nimeni huudettiin. Naislääkäri kysyi oireet ja ohjasi toiselle lääkärille. Molemmat lääkärit kysyivät puhunko islantia, sanoin että vähän joo, mutta en kyllä vielä osaa taudinoireita islanniksi kuvailla :) Hirmu mukavia molemmat, nyt ymmärrän miksi ihmiset menevät täällä mielellään lääkäriin. Mieslääkäri katsoi ensiksi silmät ja suun. Sitten kuunneltiin hengitystiet. No enhän mie muistanu, että miten paljon sitä vaatetta pitää vähentää, siitä on ikuisuus kun viimeeksi olen ollut peruslääkärikäynnillä. Aloin sitten ilmeisesti aika vauhdilla suomalaiseen tapaan niitä paitoja siinä riisua että lääkäri äkkiä tokaisi että joo nyt on iha hyvä, kun meinasin jo t-paitaaki ottaa pois. Sain silmätipat ja käskettiin levätä. Ajattelin että joo, viikonlopun jälkeen sitte?

Lääkäristä suoraan elokuviin, korkattiin siis mein RIFF passit. Käytiin katsomassa amerikkalainen dokumentti, Bi the way. Sieltä suoraan Anettelle kokkailemaan. Sitten olikin vuorossa illan jännittävin osuus! Horror bileet uimahallissa! Miun lähiuimalassa näytettiin norjalainen komedia/kauhuleffa. Paikalle päästyä bikinit päälle, uima-altaaseen töllöttämään elokuvaa. Paikka oli täynnä usvaa ja altaan reunoja kiersi zombeiksi pukeutuneita nuoria tyttöjä ja poikia, verta kasvoissa ja vaatteissa yms. Välillä piti kyllä käydä ulkona lämminaltaassa, kun se 25 asteinen vesi ei ihan lämmittäny tarpeeks sen 1,5h aikana, mitä se leffa suurinpiirtein kesti. Mietin siinä että nyt kun se lääkäri näkis...Tää ei nyt vissiin ollu ihan sitä mitä miun ois pitäny tehdä?

Uimasta Anettelle siistiytymään ja Guesthouse Auroran bileisiin. Matkalla kävin katsastamassa miun kaverin Robertin huoneen. Hän asuu Guesthouse Sunnassa, kämppiksenä japanilainen poika. Mie juttelin sitte tän pojan kanssa niin selvisi että hän rakastaa Helsinkiä ja on hakenut (jos oikein ymmärsin) Sibelius akatemiaan opiskelemaan. Kyseessä siis jonkinsortin musikaalinen virtuoosi!

Bileet Aurorassa ja kolmen baarin kautta kotia, kolme tuntia unta ja kymmeneksi sovittuun tapaamispaikkaan, mistä meidän Golden Circle kierros sitten sai alkunsa. Päivä oli kaunis, mikä oli tosi hyvä juttu valokuvaamisen suhteen! Käytiin lunastamassa vuokra-auto ja eikun menoksi. Ensimmäisenä kohteena oli Alþingi eli Islannin ensimmäinen parlamentin kohtaamispaikka. Matkalla þingvelliriin tiellä odotti melkoinen yllätys. Lauma islannin hevosia ilman aitausta! Yksi kaveri oli löytänyt kaverin turistiryhmän autosta ja oli turpa kiinni auton ikkunassa. Voi sitä paijauksen määrää, eikä hepat ollu moksiskaan. Siellä ne möllötti, imetti varsojaan, otti rapsutuksia vastaan, nukkui maassa ja söi. Ei siitä kuvien ottamisesta meinannu tulla loppua ei sitten millään. Se oli ihan uskomaton tunne, olla siellä keskellä vuoria, silittämässä näitä eläimiä jotka ovat jollain tapaa koko tämän maan ruumiillistumia. Koko se tilanne kuvasti Islantilaista kulttuuria; eläimet vapaana, ei ketään huutelemassa että pois meidän niityltä ja niiden eläinten kimpusta. Kaikki oli niin rauhallista ja hyväntuulista.þingvellir, jossa Alþingi sijaitsee, on matkaopas Mondon mukaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen repeämislaaksossa, joten pääsimme todistamaan maisemia jotka ovat syntyneet kahden mannerlaatan erkanemisen yhteydessä. Tuhansia tuhansia vuosia sitten myös Islanti sai alkunsa täällä, merestä nousseen laavan pursuttua ylös ja jäähdyttyä. Paikka oli mykistyttävä. Saagan luettuaan oli aika outo tunne kävellä samoissa paikoissa kuin saaren ensimmäiset asukkaat aikanaan.


Matka jatkui þingvilliristä Geysirille. Paikalla on kaksi geysiriä, joista toinen on siis se alkuperäinen, minkä mukaan kaikki loput maailman geysirit on nimetty, ainakin näin olen ymmärtänyt. Tämä kyseinen geysir kuitenki tukkeutui osittain joitakin vuosia sitten, viisaiden turistien heittämien kivien takia, eikä se enää suihkua niin usein. Alueen toinen geysir, on sitten ihan terhakka tapaus. Noin joka viides minuutti se suihkuaa yläilmoihin, päästäen ensiksi muutaman kumean pulpahduksen. Oli se kyllä tosi hurjaa ja uskomatonta. Niin erilaista kuin mikään Suomessa. Maassa oli paljon pieniä kuumia lätäköitä ja ilmassa leijui höyryä ja voimakas rikin tuoksu - en suosittele pahoinvoiville ihmisille... :) paikalle oli eksynyt kokonainen bussilastillinen norjalaisia juopuneita miehiä, jotka pistivät aika shown siellä pystyyn. Kaatuilivat siellä geysireiden ympärillä ja pitivät kamalaa meteliä. Suomalaiset eivät siis ole ainoita jotka tän homman osaa. Ihmettelin, miksi joku haluaa tulla noin kauniiseen paikkaan päissään.

Viimeisenä etappina oli Gullfoss, suuri ja mahtava vesiputous. Saatiin ihastella pauhaavaa vettä ja sateenkaaria. Oli upea tunne seistä siellä sen kaiken jylinän keskellä. Kuvien ottaminen oli haastavaa ilman kosteuden takia, mutta joitakin otoksia sain onneksi otettua. Tänne olisi kiva päästä uudelleenkin! Kotimatkalla olin ihan tuhannen väsynyt ja tuli paha olo, kun tie oli niin kiemurainen, ehkä myös edellisyön valvomisella oli jotain tekemistä asian kanssa. Silti oli mukava ihastella ihania maisemia. Naurettiin ja juteltiin, meillä oli mahtava porukka matkassa! Harvoin sitä pääsee lähes rallikuskia muistuttavan ruotsalaisnaisen kyytiin :)!

Illalla oli vielä parin kaverin tuparit, missä oli tosi mukavaa. Saatiin kakkua, sipsiä ja karkkia. Asunto oli aika boheemi taiteilijakämppä, jossa asui useampi vaihtari. Yksi poika oli Ahvenanmaalta. Pahoittelin että ovat vieläkin Suomen hihnassa. Ilta jatkui Prikith nimisen baarin kautta kotiin. Sunnuntai aamuna sitten vähän koulutehtäviä, elokuviin katsomaan Max embarrasment, syömään Graena kosturiin, uudelleen elokuviin katsomaan Better Things. Sieltä suoraan A&S&M luokse syömään maailman herkullisinta kasvislasagnea, voi että se oli hyvää! Matkalla asuntolaan käytiin kaupassa ja päästiin todistamaan paikallisen miehen myymälävarkausyritystä, kahden pepsitölkin kähvellystä!

Maanantaina koululle 8.2o, sieltä apteekin kautta kotiin. Hain vihdoin ne silmätipat. Koulutöitä, pyykinpesua, nukkumista ja takaisin elokuviin, Amadeusta katsomaan. Kyseessä olikin sitten yllätys! Hävettää näin elokuvien ystävänä myöntää etten tiennyt tästä leffasta mitään. Luulin että kyseessä on uusi elokuva. No ei sinne päinkään. Amadeus on fiktiivinen, joskus 80-luvun puolivälin tienoilla kuvattu oscareitakin(?) voittanut elokuva Mozartista. Visuaalinen pläjäys joka kesti lähemmäs kolme tuntia. Todella mielenkiintoinen ja hyvin näytelty elokuva, mahtavilla roolihahmoilla.

Yllätys tuli sitten lopuksi. Lopputekstit, valot, aploodit?! Lavalla astuu elokuvan ohjaaja, Milos Forman. Alkaa kyselytuokio. Ikinä en ole tälläiseen tilaisuuteen päässyt! Ohjaaja kertoi mm. yhdestä elokuvan humoristisimmista piirteistä, Mozartin hullunkurisesta naurusta. Forman tarkensi, että idea juuri kyseisestä naurusta oli peräisin aidosta kirjeestä, jonka korkealuokkainen tsekkinainen oli lähettänyt Prahasta serkulleen Pariisiin. Kirjeessä mainittiin: "I was shocked by the animal like laughter of this divine composer".

Kaikki tähän mennessä näkemäni elokuvat ovat olleet mielenkiintoisia. Aikamoista herkkua on tarjottu elokuvan ystäville!


Reykjavíkissa kaikki siis hyvin, ja nyt tiistaina olo tuntuu jo aika terveeltä, mikä on tosi hyvä juttu ajatellen tulevien päivien ohjelmaa. Reykjavík round up festarit, RIFF jatkuu edelleen, viikonlopun Westman Island reissu...


Allt í lagi í Reykjavík! :)

Nyt ymmärrän...

..miksi paikalliset sanovat, että todellinen Islanti alkaa sieltä, mihin Reykjavík loppuu.

Olen sanaton. Tai en ehkä sittenkään. On vain vaikea yrittää kuvata kaikkea viikonlopun aikana tapahtunutta. Kolmen päivän sisään mahtuu niin paljon erilaisia tunnetiloja, hetkiä ja muistoja, joita ilman olisin paljon köyhempi.

Perjantaina lähdettiin koululta kohti etelää ja Hvita jokea, jonne olimme menossa laskemaan jokea. Sää oli aika surkea ja meille kerrottiin bussissa, että paikka jonne olimme menossa yöpymään ja vaeltamaan saattaisi olla saavuttamattomissa, jos joessa olisi liikaa vettä sateiden takia. Siis mitä?! Meidän pitää ylittää joki päästäksemme yöpaikkaamme, kuulosti aika hurjalle. Se oli kuitenkin varmaa, että jokea päästäisiin laskemaan.

Matkaan lähdettiin siis. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin Reykjavíkin ulkopuolelle. En tiennyt ihan mitä odottaa, vaikka kuvia olinkin paljon nähnyt ympäri saarta. Matkalla maisemat olivat aika karut, mutta kauniit. Lampaita siellä täällä ja paljon, paljon islannin hevosia, jotka pörröisyydessään ja ruskean ja harmaan eri sävyissä sopivat maisemaan kuin nakutettu. Syksyiset mutaiset pellot ja harmaana roikkuva pilvinen taivas nostattivat mieleen myös maan osittain vaikean menneisyyden.Se taloudellinen hurmos josta maa tunnetaan/tunnettiin (ennen romahdusta) ei ole ollut jokapäiväistä herkkua. Islannissakin on koettu nälänhätää ja vaikeita aikoja muiden maiden hallitessa maata ja ihmisiä. Jokainen voi miettiä, miksi yksi maan perinneruuista on mädäntynyt hainliha. Ei sitä maahan huvin vuoksi kaivettu.

Matkalla meidän oli määrä vaihtaa bussia, jota vaihdoimme mutta emme ensimmäisessä sovitussa paikassa, aikataulu venyi ja paukkui, hyvin islantilaiseen tapaan. Suomalaiset pitivät tunnelmaa ja mainettaan yllä kaljan avustuksella. Tiet joita pitkin ajoimme olivat hyvin röykkyisiä ja bussinpohja otti osumaa välillä siihen malliin, että siistiin kaupunkiajoon tottuneen ihmisen hermoja koeteltiin. Unensekaisen matkan jälkeen saavuimme tilalle, missä meitä odotti miehiä. Paljon komeita, tuulen ja sateen karaisemia miehiä. Tytöiltä, tai ainakin minulta tippui silmät päästä. No, paras oli kuitenkin kerätä itsensä ja kuunnella ohjeistus kuinka märkäpuvut ja muut varusteet pitäisi pukea ylleen. Sitten bussien kyytiin ja joelle.

Joella jakauduimme veneisiin ja saimme jokainen ryhmä oman oppaan. Turvallisuusohjeet, melontatekniikka ja menoksi. Meidän ohjaaja oli Nepalista kotoisin oleva aivan mieletön mies, niin hauska ja taitava mies että oksat poies. Alussa koski oli voimakas, vene nousi melkein pystysuoraan. Tiesin että tää on niin miun juttu, hymy venyi korviin saakka ja naurettiin ihan kippurassa. Tai no niin kippurassa kun meloessa voi nauraa. Melottiin, törmäiltiin muihin veneisiin, oltiin vesisotaa, huudettiin, naurettiin lisää. Meidän veneessä oli neljä suomalaista ja kaksi belgialaista. Puolessa välissä matkaa pysähdyttiin ja saatiin hypätä kielekkeeltä alas. Oli neljää metriä ja kuutta metriä. Menin pienemmästä ja lopulta vähän harmitti etten hypänny korkeammalta. On sitä Suomessa joskus hypännyt kympistä. Oli siinä katsomista kun amerikkalainen polttariporukka, kaikki isoja mörssärimiehiä, hyppi kalliolta jokeen. Aika pommeja!

Hyppimisen jälkeen matka jatkui. Kävin sitten varmaan ainakin neljään otteeseen joessa, kelluin virran mukana, vähänkö oli hienoa! Välillä meidän ohjaaja tyrkkäsi meitä jokeen, välillä lennettiin sinne ihan itse kun yritettiin kipata venettä nurin tai seistiin kaikki ringissä sen reunoilla ja sitten tasapaino petti. Kaikenkaikkiaan oli ihan tajunnan räjäyttävä kokemus. Kyselin jo nepalilaiselta että miten ja missä pääsee laskemaan isompia kuohuja! Ja vaikka paluumatka bussissa meni hypotermisesti täristen, sydämessä oli suuri onnen tunne.

Perillä meitä odotti sauna johon tungettiin reilun kahdenkymmenen ihmisen voimin kerrallaan, eli aika sillit purkissa meiningillä oltiin liikenteessä. Me suomalaiset kehuskeltiin meidän löylynsietokyvyllä ja kyllä sen huomasi että muun maalaisilla oli vähän tekemistä kun lämpötila alkoi nousta. Saunan jälkeen keittoa ja leipää.

Matka jatkui kohti þorsmörkiä. Matkalla ylitimme jokia, joka oli aika hurja kokemus. Tavarat piti ottaa matkustamoon, koska vesi nousi niin korkealle bussin kylkiin. Bussi keikkui ja ihmiset hurrasivat ja tapputtivat. Helpottuneita naurunpyrähdyksiäkin kuultiin, kun päästiin takaisin kuivalle maalle. Perillä oli niin pimeää ettei tiennyt mitä odetettavissa oli, vasta kun seuraavana aamuna.

Aamulla ulos mennessä, odotti aika näky. Vuoria joka puolella. Äkkiä porukka kasaan ja menoksia. Meitä oli yhteensä 15. Hassua oli, että monet meidän ryhmästä kysyi että "Are you an ESN supervisor? Are you in charge of this trip?" Olin iha ihmeissäni että miten kaikille nyt tälläinen kuva on päässy muodostumaan. Sanoin, että ihan normaali vaihtari olen, kuin kuka tahansa teistä. Rupesin siinä sitten miettimään, että oonko mie nyt innostuksissani toiminu jotenkin despoottimaisesti käskyjä jaellen vai johtuuko tää kaikki vaan siitä että olin ainut meistä joka osti kartan ja muut sen takia luotti homman miun haltuun.

Jokatapauksessa matkaan lähdettiin ja hyvillä mielin. Kauniita maisemia, ihan kuin Taru sormusten herrasta. Siellä mentiin pientä kapeaa polkua pitkin vuoren rinnettä kuin hobittisaattue konsanaan. Silmät pyöreinä ihasteltiin lakeuksia ja rotkoja, vuoristopuroja ja vesiputouksia. Rankkaa se oli ja jossain vaiheessa alko usko jo vähän horjua, että ollaanko menossa kohti oikeaa määränpäätä, Tröllakirkjaa, suurta kivipilaria, josta käännyttäisiin sitten takaisin päin toista kautta. Voi sitä riemua kun se vuorennyppylä sitten löytyi. Eipä vaan tiedetty että kun siinä vaiheessa oli kolmisen tuntia tultu, niin vielä viisi tuntia oli edessä, kolme kertaa vaativampaa ja hurjempaa reittiä.

Saatiin sumua niskaan ja nähtiin jäätikkö. Voin kertoa, että omakohtainen olotila oli aika tyhjentynyt, mutta myös epätodellinen. Jäätikkö avautui edessämme sumun ympäröimänä, etäisenä vaaleansinisen ja valkoisen sävyisenä valuvana laattana. Se oli jotain niin massiivista, jopa kaukaa katsottuna että oli vaikeaa ymmärtää edes sen olemassaoloa. Uskon, että jokainen jäätikön ja ne vuoret nähtyään haluaa, että jotain tästä olisi jäljellä myös tuleville sukupolville. Uskon ainakin itse, nyt vielä vahvemmin siihen, että meidän jokaisen on kannettava kortemme kekoon, jotta nämä kauniit luonnon ihmeet pysyvät vielä luonamme jatkossakin.

Paluumatkalla jouduttiin aika kiperiin tilanteisiin, koska polku kulki välillä ihan jyrkänteiden reunalla, josta pudotessa ei olisi tarvinnut miettiä, selviääkö hengissä vai ei. Yksikin harha askel ja...Pahin tilanne syntyi ehkä siitä, kun polku päättyi hetkeksi ja meidän piti kiivetä vyöryvää hiekka/kivi seinämää. Onneksi kaikki kuitenkin selvittiin hengissä, vaikka tunnelma alkoi siinä vaiheessa jo vähän kiristyä, kaikkien ollessa väsyneitä ja nälkäisiä. Kaikki huipentui siihen, kun epähuomiossa johdatin joukkomme kiipeämään yhden vuoren päälle, turhaan. Silloin espanjalaiset pojat alkoivat käymään vähän kuumana ja pientä syyttelyn makua oli ilmassa. Tuli vähän paha mieli, mutta kaikki selvisi ja päästiin kompromissiin ja kaikkia miellyttävään tilanteeseen. Alkoi siinä oikeasti vain olemaan vähän jo paukut vähissä, tiedettiin että tunnin päästä alkaisi jo pimetä ja kaikkia väsytti ja nälätti. Edessä rankka laskeutuminen takaisin joelle ja sieltä se oikea reitti sitten taas löytyi. Oli kasvattava kokemus, toimia entuudestaan tuntemattomien, ulkomaalaisten ihmisten kanssa ryhmässä, tehdä päätöksiä ja ratkaisuja asioista jotka vaikutti kaikkiin. Sen voin sanoa, että olin ihan iloinen omista vaelluskengistä ja vedenpitävistä vaatteista, koska jalat pysyi kuivana ja lämpiminä. En tiedä millä sisulla yksi Etelä-Eurooppalainen kaveri painoi koko reissun conversen tennarit jalassa. Ei mikään ihme että hän yhdessä vaiheessa tokaisikin, "I cannot feel my feet". Perille päästyä, kaikki olivat kuitenkin tosi iloisia, onnellisia tästä koettelemuksesta joka jäi varmasti kaikkien mieleen. Tältä reissulta sai monta uutta kaveria.

Illalla tapasin lisää ihmisiä, yritin puhua ranskaa ja saksaa ja pari sanaa hollantia, oli oikein monikulttuurinen ilta. Grillattiin purilaisia ja jauhettiin ummet ja lammet. Voitteko uskoa että tällä reissulla oli kolme suomalaista, jotka kaikki opiskelevat Lappeenrannan yliopistolla!

Tänään paluumatkalla käytiin jäätikkölaguunilla ja katsomassa vesiputousta jonka taakse pääsi kävelemään. Hienoja ja vaikuttavia näkyjä molemmat. Väsynyt olo, kurkkukipu, uudet kaverit ja kaikinpuolin onnellinen olo ovat tämän viikonlopun saldo. Illan kruunasi vielä sapuskat Græna Kosturissa Anetten ja Alexandran kanssa. Hauskaa oli käydä myös kirkon luona sijaitsevassa pikkuruisessa ruokakaupassa, jossa juoksenteli suloinen "hello kitty"- tötteröhattuinen pikkutyttö rap musiikin pauhatessa taustalla.



P.S. Jostain kumman syystä olen ilmeisesti ihan kohtalaisen uskottava(nnäköinen) valokuvaaja, koska perjantaina reissun päällä minulta kysyttiin, olenko matkan virallinen valokuvaaja ja tänään vesiputouksilla amerikkalainen tyttö kysyi opiskelenko valokuvausta. Tästä on kai ihan hyvä jatkaa :) ehkä vielä joskus olen jotain näistä..

P.P.S. Kuvat eivät suostuneet latautumaan, tulevat perästä päin!

Kaikkea uutta länsirintamalta!

Melkein kolme viikkoa on nyt takanapäin. On kai edes turha mainita, että aika tuntuu kuluvan kuin siivillä. Joka päivä tapahtuu uutta ja tapaa uusia ihmisiä. Uskaltaisiko sanoa, että enää ei tunnu niin turistilta, kuin vielä viikko sitten.

Tällä viikolla koulu sitten pyörähti kunnolla käyntiin. Nyt on hallussa islantilaisen small talkin alkeet, hip hurraa :) ! Voi pojat miten sitä osaakin olla innoissaan kun oppii uutta kieltä. Tuntuu välillä siltä, kuin olisi palannut kolmannelle luokalle ala-asteelle, saksan tunneille kun opeteltiin niitä ensimmäisiä sanoja. Nyt tahti on tosin lujempi ja asioita pitää kerrata ja opetella itsenäisesti. Läksyjä on paljon - mutta pitkän kesäloman jälkeen on motivaatiotakin opiskella. Ainut vaan, että opiskeluun tarvittavat taidot ovat taas vähän ruosteessa. Tämän huomasin nyt keskiviikkona, jolloin meille pidettiin n.15 minuutin mittainen koe lukemastamme saagasta. Tehtävänä oli kirjoittaa juonen pääkäänteet. Ei siis mikään vaikea tehtävä, mutta miten se kirjoittaminen ja asioiden tiivistäminen tuntuikin niin vaikealle. Lopputuloksena oli ärsytys, kun tuntui ettei saanut kaikkea sitä tietoa paperille mitä halusi ja aika loppui.

Jotain olen kuitenkin oppinut, koska kun tavanomainen epäonnistumisahdistus alkoi hiipiä mieleen, käänsin asian positiiviseen suuntaan, erittäin epäainomaiseen tyyliin. Ajattelin että tämähän oli vain yksi pikku kysely ja pääasia oli että nautin kirjan lukemisesta, minulle jäi paljon siitä käteen ja tulen aivan varmasti lukemaan vielä kirjassa olevat loputkin saagat. Niin, ja eihän tämän vaihdon päätarkoitus nyt kuitenkaan ollut vain se parhaiden arvosanojen metsästys vaan aivan joku muu, eikö?

Tiistaina saatiin muistaakseni nauttia aivan ihanasta lämmöstä ja auringonpaisteesta. Istuin koulun jälkeen pihan penkillä ja siihen sattuikin sitten tupsahtamaan vuokraemäntäni perheineen. Oli hauska hetki rupatella siinä näiden paikallisten kanssa saagoista ja täytyy kyllä sanoa että keskiverto islantilainen tietää saagoista sata kertaa enemmän, kuin samanlainen mattimeikäläinen tietää Suomessa Kalevalasta. Näille ihmisille nämä tarinat ovat oikeasti se maan, ihmisten ja kulttuurin syntykertomus. Suurin osa islantilaisista on sukua toisilleen 900-luvulta. Vuokraemäntäni näytti vielä kuinka osasi kurtistaa kulmiaan samaan tyyliin kuin lukemani saagan päähenkilö, Egil. Tälläiset pienet hetket ovat niitä ikkunoita islantilaisten sielunmaisemaan ja jäävät arvokkaina muistoina mieleen, toisin kuin se että ravaisi pääkadun design liikkeitä edestakaisin, ei sillä ettei niissäkin ole ihan mukava vierailla :)

Keskiviikkona käytiin kavereiden kanssa elokuvissa kattomassa super action pläjäys G.I. Joe josta päästiin nauttimaan lähes 20 mainosminuutin jälkeen. Ei menty hassuhattubileisiin. Onni on että oon löytäny kavereita joita kiinnostaa kaikki muukin kuin vain se juhlinta :)

Tänään käytiin Smáralindin ostoskeskuksessa, koska miun piti ostella vielä varusteita huomista retkeä varten. Olen siis lähdössä eteläiseen Islantiin, laskemaan Hvita jokea alas ja lauantaina on vuorossa vaellusta, kuulemma kauniissa maisemissa, jee! Ostoksilta siirryttiin sitten aivan läpimärkinä (satoi taas aika urakalla!) kulttuurikurssin luennolle, jolla tänään käsiteltiin vanhaa kansanlauluperinnettä, "rímur". Täytyy sanoa, että vaikuttavaa oli kuulla alkuperäisnauhoituksia, kyllä niissä esittäjien äänissä oli sitä sielua ja syvyyttä, kylmät väreet kulki selkäpiitä pitkin. Illalla oli vuorossa kokkausta Anetten guesthousessa jossa tapasin muutkin talon asukkaat. Mukavaa väkeä :) Saatiin idea että ensi viikonloppuna vuokrattaisiin auto ja mentäis katsomaan porukalla Golden Circlen nähtävyydet. Toivottavasti onnistuu, oon niin innoissani kaikista retkistä. Harmikseni tosin kuulun tanskalaiselta Ninalta että valasristeilyt alkaa olla vähän hiipumaan päin. Taitaa valaatkin suunnata lämpimimmille vesille?

Halla kävi tänään tuomassa miulle makuupussin huomista reissua varten. Puhuttiin että ens viikolla vois ehkä kiivetä Reykjavíkin omalle Esja vuorelle. Nyt kun on urakalla tota outdoor varustusta hankittu niin täytyy ottaa kaikki ilo irti näistä puitteista! Kuulin tänään illalla kymmenen aikaan että retkelle pitää ostaa omaa ruokaa mukaan, no eihän miulla tietenkää mitään ole, että aamulla vissiin kauppareissu. Lisäksi vielä se etten nyt oikein tiedä on reissuun lähtö 10.30 vai 11.30. Paljon on suomalaisia lähdössä. Saas nähdä mitä tapahtuu.

Suomalaisista puheen ollen paljon on törmäilty suomalaisiin. Raita, jos luet tätä niin tutustuin yhteen tyttöön Pietarsaarelta! Oli hauska yhteensattuma kun oltiin päivällä pyöritty yliopiston toimistoissa samaan aikaan ja juteltu enkuksi, tietämättä että ollaan molemmat Suomesta, vaikka hänellä äidinkielenä ruotsi. Sitten illalla kun oltiin Anetten kanssa kävelyllä törmättiin näihin kahteen tyttöön ja Anette tunsikin heidät ja sitte selvis et myöki oltii nähty ja et ollaanki Suomesta molemmat. Aikamoista :)!

Kaikki on siis mennyt hyvin, ei ole koti-ikävää, kaupunki ja oma kämppä tuntuu ihan kodille. Tekemistä on ihan liikaakin ja niin kuin alussa totesin, alkaa ymmärtämään koko ajan lisää paikallisista ja koko maan kulttuurista. Esimerkiksi talostilanne ja koko kriisi on oikeesti kova ja vakava paikka paikallisille, kun taas monelle ulkomaalaiselle ja varsinkin turisteille se tuntuu olevan vain helpotus ennen niin kalliista hintatasosta. Joskus ihmettelen, kuinka Islanti on pystynyt säilyttämään niin paljon omaa ja perinteistä tässä yhä enenevissä määrin massakulttuuristuvassa maailmassa. Arvostan todella tätä pientä kansaa, joiden silmissä meidän pieni Suomikin on aika iso paikka.

Hassuja kommelluksia kyllä sattuu vieläkin joka päivä. Tällä viikolla sain vihdoin sitten tunnukset Uglaan, yliopiston verkkoon ja päätin ostaa tulostuskredittiä. No tää tyttöhän repäs ja ostin sitä sitten vahingossa yli 20 eurolla, kun luulin että puhuttiin kruunuista eikä kopioiden määrästä. Nyt miulla on sitten tulostuskredittiä 700 sivun tulostamiseen. Oisko tässä syytä jäädä koko vuodeksi??? :)

Vielä viimeisenä terveiset äidille ja isille. Jos joskus teininä/lapsena kummastelin miun nimivalintaa, niin täällä oon nyt saanut sitten pönkitystä tämänkin pikkumurheen häivyttämiseen. Tämän päivän ääntämistunnilla opittiin kysymään toistemme nimeä ja mistä olemme kotoisin. Ainakin kolme ihmistä meidän pikku ryhmästä kehui että miten kaunis nimi Aino onkaan. Yhdysvaltalainen tyttö, Molly, sanoi että aina kun hän tapaa suomalaisia, heillä on tosi kauniita nimiä. Liettualainen tyttö totesi että miun nimi kuulostaa japanilaiselta/kiinalaiselta. Myös venäläinen nainen sanoi kanssa tosi kauniiksi nimeksi!

Hauskoja variaatioita kuulee nimestä kanssa. Monet sanoo Ainaksi tai Ainuksi. Paras on ehkä kuitenkin miun britti ystävä, joka kutsuu miuta aina Einoksi, mut hei, aika läheltä liippaa :)


P.S. Olen kuullut sieltä puolen maailmaa semmosia uutisia, että muutamat ihmiset on tulossa tänne, ette arvaakaan mitä kaikkea mie vielä keksin teidän päänmenoks!


Bless!

Ihana sunnuntai!

Kappas vaan, se olikin sitten taas viikonloppu!

Perjantaina oli määrä selvittää koululla mihin islannin kielen kurssien ryhmiin kuulun. Koululta oli luvattu kuluvan viikon aikana laittaa listat ilmoitustaululle josta selviää, mihin ryhmään kukakin kuuluu. No eipä näkynyt perjantaina puolen päivän aikaan, mikä vähän ihmetytti kun kurssit alkavat kuitenkin maanantaina. Islannissa on selvästi rennompi meininki kaikkien virallisuuksien suhteen kuin Suomessa. Mennään aikalailla "Kyllä kaikki järjestyy" hengellä, kun Suomi neiti on tottunut siihen että asioista ilmoitetaan silloin kun on luvattu ja hyvissä ajoin. No mentiin sitten porukalla kyselemään niitä listoja ja siellähän ne opettajat niitä väsäili, sanoivat että muutaman tunnin päästä ovat valmiit. OK.

Päätimme lähteä Anetten kanssa Kringlanin ostoskeskukseen ulkoiluvaatteita ja vaelluskenkiä metsästämään. Molemmat löydettiin hyvät kengät, housuja en löytäny kun kaikki oli liian isoja. Näiden kruunujen kanssa on vieläkin vähän pöllähtäneenä joskus ja siinä urheilukaupassa pyöriessä innoissaan ei heti tajunnutkaan laittaneensa yli 200e vaelluskenkiin! :) Nyt ois sit syytä vaeltaa jokaikinen vuori, vuono ja joenpenger! Käytiin vegeravintolassa kahvilla missä syötiin herkkukakkuja ja juotiin teetä.

Anetten piti ostaa hiustenkuivaaja joten mentiin yhteen kodinkoneliikkeeseen. Siellä oli juurikin tarjouksessa olevia hiustenkuivaajia. Eikun kassalle. Siellä sitten meitä odottikin pieni ylläri. Alennuksen saadakseen tarvitsee kennitalan eli sen paikallisen sosiaaliturvatunnuksen! Ei oikei aluksi tajuttu että mitä ihmettä hei, eikö siis ulkomaalaiset saa ostaa tuotteita alennuksella?! No ei hätää päivää, sillä myöhän nyt ollaan "virallisia kansalaisia", mutta Anettella ei ollut omaa kennitalaansa mukana joten annoin omani. Kassamies tokaisi että "Aino Sofia?", olin että joo, näkyyks siellä joku miun rekisteri siellä kassakoneessa?!? Oli aika hupaisaa. Mies kyseli sitten mistä ollaan ja selvis että hän osaakin puhua ruotsia ja norjaa joten ne siinä Anetten kanssa rupatteli tovin. Suomea ei kuulemma vielä osannut, valitettavasti :) No hei, ei mikään yllätys!

Kauppakeskuksesta sitten bussilla takaisin koululle listoja metsästämään. Ei niitä näkynyt vieläkään vaikka kello lähenteli jo neljää. Menin sitten opettajan omaan huoneeseen kyselemään niin sitten sain tietää kun nää tädit katsoi suoraan koneelta, en oikein ymmärrä kauan siinä menee jakaa ihmiset ryhmiin. Hirveän mukavan oloisia islannin kielen opettajia. Kolme naista vetää näitä kursseja jotka on suunnattu vaihto-oppilaille. Puhuivat pelkkää islantia, oli ihan hupia :) sanoin että kovasti yritän opetella!

Illalla menin ensiksi käymään jossain opiskelijapolitiikasta kinnostuneille ihmisille tarkoitetuissa kemuissa, heheh, joo :) ihan kun nyt oisin hirvee politiikka-aktiivi! Treffailin parit tutut siinä ja sitten elokuviin. Suomalainen vaihtari kertoikin sitten sopivasti ennen lähtöä että elokuva jota olin menossa katsomaan, Inglorious Basterds, oli puhuttu neljällä eri kielellä, islantilaisin tekstityksin höystettynä. Kielikylpyä siis kerrakseen! Elokuvateatterin kassatyttökin kysyi vielä kun lippua lunastin että tiedäthän että tässä sitten mennään jos minkälaisilla kielillä! Sanoin että pitää yrittää ja hyvinhän se meni! Tykkäsin leffasta, huumoria riitti ja mahtavia näyttelijäsuorituksia. Ranskalaisessa Mélanie Laurentissa oli jotain samanlaista kuin Audrey Tatoussa Amélie Poulain roolissa. Muutakin kuin ranskan kieli :) Leffan jälkeen vielä English pubiin istumaan ja sieltä salaattibaarin kautta kotia. Kaupassa tapasin kaksi paikallista miestä jotka ties mein kansallisylpeydet, Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen. Kysyivät että olenko sukua. En oo, ainakaa tietääkseni? :)

Lauantaina mentiin Anetten ja Robertin kanssa kirpparille, josta ois taas tietty voinu ostella vaikka mitä mut pakko hillitä nyt tätä kulutusjuhlaa. Sieltä kotiin syömään, nukkumaan ja lukemaan Egilin saagaa, josta miulla on siis koe ens viikolla jo! Siinä iltapäivää istuessa kuului taas ovelta koputus ja kukas muukaan se oli kun se naapurin kloppi. Sanoi että oli jättäny avaimensa kämpille, että saisko lainata miun avainta ja kokeilla jos sillä aukeis. En kyllä ymmärtäny miten miun avain muka ois voinu sopia siihenki lukkoon mutta anti mennä. Eihän se toiminu joten kutsuin sitte miehen tänne istumaan siks aikaa ku kuriiri tois vara-avaimen. Siinä sitte taas rupateltiin, selvisi nyt että tää D on näyttelijä, joka on mm. tehny tv-mainoksia ja lyhyt elokuvia jonku suomalaisen tiiminki kanssa. Mies sanoi että olen kuulemma ujo. Okei, eli siis ihan turha yrittää räpiköidä ulos tästä stereotyyppisestä suomijuntin roolista vai? :) Puhuttiin Lily Allenista, saagoista, kirjoista, ja kaikesta. Miulla on kuulemma hienot avant garde henkiset legginssit, go CTRL!

Illalla puoli kymmenen miut haettiin sitten juhliin joihin oli ihan kutsuttu. Oli kivaa päästä taas kuuntelemaan kieltä. Pääsin juttelemaan helikoptereista, laulamaan islanniksi lauluja koko muulle islantilaiselle juhlakansalle akustisen kitaran säestyksellä, maistamaan rommia ja kuivattua kalaa, jonka jälkeen miulle näytettiin netistä millaista hirvitystä olin poskeeni pistellyt. Aikamoinen mörökölli, syvänmeren eläjä. Erotuin ehkä pikkasen muista paikalla olleista tytöistä, koska paikallisten tyttöjen tyyli on tosi hienostunut, kaikilla on mustat korkkarit ja joku pikkumekko, kun meikä painelee tennareissa ja blackhorset jalassa kun mikäki sohvaperuna :) Mutta edelleen jaksan ylistää näiden ihmisten ystävällisyyttä ja sitä lämpöä mikä jotenki hehkuu niistä ja niiden käytöksestä! Ilta sujui tosi kivasti, ainut vaan että tosissaan pikkuriikkinen kämmi kävi siinä kun olin tälle synttärisankarille ostanut Koskenkorvaa pullon, että jotain suomalaista olis vietäväksi, niin en sitte tullu ajatelleeks että kuinkas paljon tää sankari nyt sit täyttikään. Kävin siinä illan edetessä kysäisemässä niin poika täyttikin vasta 19 ja Islannissa alkoholia saa ostaa vasta 20 vuotiaana, hups! No toivotaan ettei Suomen poliisin koura yllä tänne saakka ja katsellaan tätä sormien välistä :)

Myöhemmin miulle tuli vähän huono olo, (liekö ollut kuivatun kalan ja kaljan yhteisvaikutus?) ja lähdin sitte kotiin, minne en kylläkään päässy vasta kun taas muutaman mutkan kautta. Jäin jumittamaan vohvelikioskille joidenkin 17-vuotiaiden Akureyristä tulleiden teinipoikien kanssa jotka nauro miulle ku puhuin islantia niille. Paikalle tuli sit viel joku paikallinen mies plus kaks jotain jenkkituristia, joiden kanssa menin baariin vielä juomaan vähän vettä. Miun piti kuljettaa salaattibaarista ostettu salaatti takin alla ja kun ovella kysyttiin papereita yhdellä kädellä yritin kaivella lompsaa ja kaikenmaailman elinluovutuskortit ja pikkuveikan kuvat ois tullu ennemmin ulos ku ajokortti. No sieltä sitte lähdin viimein taapertaa kotikontuja kohti, mut kumma kun nää paikalliset on nii kovia juttelemaan vai onko se vaan mie? Matkalla törmäsin kahteen paikalliseen nuorukaiseen ja juttua riitti. Pojat oli ollu avustamassa tässä Islannin uusimmassa elokuvamaailman arteessa, Whale watching massacre-pätkässä. Sanoin että siinä on myös Suomi verta mukana, nimittäin Pihla Viitala näyttelee siinä. Siinä sitten jutskailtiin ja jossain vaiheessa pääsin repeemään kotia.

Sunnuntai aamu ja lähdettiin Anetten kanssa käymään Einar Jónssonin museossa. Pihalla oli paljon veistoksia sisällä sitten muita töitä, myös taiteilijan asunto oli nähtävissä. Ihan vakuuttavia töitä ja ilmeisesti monelle paikalliselle aika tärkeitä teoksia. Museo sattuikin olemaan sunnuntaisin ilmainen mikä tietysti lämmitti opiskelijatyttösten mieltä. Sieltä suunnattiin sitten satamaan Sea baron ravintolaan, mistä saa kaupungin parasta hummerisoppaa, nam! Keitto tarjoillaan vaalean patongin kera, kyllä maistui! Mikä vielä ihanampaa, ruoka maistui jotenkin tosi hyvälle kun sen sai nautiskella meren tuntumassa, satamamiljöössä. Katseltiin valokuvakirjoja Islannista ja puhuttiin miten onnellisia ollaan täällä.

Nyt pitäisi vielä jaksaa lukea hieman saagaa ja sitten huomenna onki iloinen herätys klo 7 kun koulu alkaa jo 8.20, miun tapauksessa joka aamu :) Et repikää siitä!

P.S. Ens viikonloppuna lähden laskemaan alas Hvita jokea! Vähänkö jännittää jo nyt! :)

Vastoinkäymisistä voittoon!

Kirppislöytöjä!

Bill Clinton söi täällä parhaan hodarinsa joskus 90-luvulla(?) ja siitä lähtien paikka on ollu ylitsepääsemättömän suosittu turistien keskuudessa. Paikalliset täällä ovat käyneet kai aina :) Ihmettelin yks päivä kun kävelin ohi et onpas outoa kun nakkikiskalle on pitkä jono keskellä päivää.
Lasikulhossa oli tyttöpuolinen kultakala, joka oli menettänyt miehensä :( Seinässä oli pieni kuolinilmoitus R.I.P.
Alexandra ja Anette! Meille selvisi että ollaan kaikki heppatyttöjä, joten issikkavaellus on varmaan tiedossa :)

Maanantai alkoi uusien vaihto-oppilaiden orientaatiolla yliopiston isossa elokuvateatterissa, Háskóla bíóssa, jonne saapuikin aikamoinen lauma meitä pöllähtäneitä. Viereeni istui Robert, miuta kolme vuotta nuorempi poika Englannista, Lontoosta. Aluksi oli kieltämättä aika vaikeaa ymmärtää siitä aksentista, mutta kyllä se sitten lähti sujumaan ja juttuahan meillä riitti! Olin niin otettu kun jossain vaiheessa Robert totesi että puhun hyvää englantia :) jee, kai sitä jotain on tuolla koulussa sitte oppinu! Plus että opin jo niin monta uutta sanaa tuon päivän aikana kun Robert otti tehtäväkseen opettaa miulle Lontoon slangisanoja :) Puhuttiin musiikista, suomalaisuudesta ja vaikka mistä. Koulun jälkee istuttii vielä pitkään puistossakin juttelemassa, oli kivaa puhua pitkästä aikaa vähän pidempään jonkun kanssa. Illalla mentiin vielä kahville ja siellä juteltiin Brittien koulujärjestelmästä mikä oli ihan tosi mielenkiintosta koska miulla oli ollu koulussa just kurssi, Education and Society missä käsiteltii noita juttuja. Robertin mielipiteet olivat aika samassa linjassa kuin mitä meidän natiiviopettajankin.

Tiistaina oli vuorossa muutto hostellista omaan asuntoon, JEE! Asunto oli niin kaunis ja mikä jättimäinen sänky miuta siellö odotti! Siihen mahtuis ihan helposti ainakin 4 ihmistä vielä miun lisäks, hurjaa. Keittiö on kivasti varustettu että itse pystyy hyvin kokkailemaan ja astioita yms. löytyy hyvin. Aika shokki oli kun Systa kertoi, että Islannissa vesi saattaa tulla putkista 90 asteisena, mikä tappaa. Että aina pitää tarkistaa jotenki ennen kuin laskee ittensä päälle vettä suihkussa! Taidan ottaa neuvosta vaarin :)

Koulla oli sitten kampuskierros jonka veti kaksi hauskaa islantilaista poikaa. Aluksi kierros oli suunnattu lähinnä paikallisille opiskelijoille, mutta äkkiä se kääntyi kansainväliseksi englanninkieliseksi kierrokseksi. Tutustuin siinä hässäkässä ruotsalaiseen Anetteen ja saksalaiseen Alexandraan, tosi mukavia tyttöjä molemmat. Meillä oli iltapäivällä vielä sitten humanistisen tiedekunnan tapaaminen ja erikseen vielä tapaaminen niistä islannin kursseista. Opettajat täällä puhuu tosi hyvin englantia joten ohjeista ja kursseista sai selvän kuvan. Kieltenkurssit tulee teettämään varmasti työtä, mikä on kyllä hirmu hyvä että jotain sitten oppiskin :) Ainut vaan että aloin olla vähän jo hermostunut kun sitä miun kennitalaa ei vieläkään kuulunu ja kun sen kipeesti tartteis niitä kurssi-ilmoittautumisia varten...

Illalla mentiin tyttöjen kanssa Babalún kahville. Sieltä kotiin tullessa lainasin Anettelle lakanoita ja kun tytöt lähti yritin saada nettiä toimimaan. Siinä iskän sähköpostia lukiessa ja siihen vastatessa ovelta kuului koputus. Olinki vähä ihmeissäni kun kello oli kuitenki jo sen 11 illalla, jo ylikin. Siellä oli miun vuokraemännän poika, yli kolmekymppinen mies joka kysy että onko kaikki hyvin, olin vähä ihmeissäni. Kysyin että voisiko hän tulla auttamaan netin kanssa ja saatiinki se sitte toimimaan. En nyt muista tän miehen nimeä, mut sillä oli toinen kaveri mukana, Jonas vähän vielä vanhempi mies jonka kanssa ne oli menossa juomaa lasilliset viiniä siihe miun naapuriin jossa tää vuokraemännän poika asuu. Mie sanoin että en voi tulla kun aamulla koulua, mut sit jotenki päädyin sinne kuitenkin ja illasta muodostui kaikinpuolin mielenkiintoinen kun sai jutella paikallisten kanssa maan kulttuurista, tästä taloudellisesta romahduksesta, musiikista, matkailusta, Suomesta(!!) koska molemmat oli Suomessa vierailleet ja vaikka mitä. Illan aikana miulle lausuttii myös Shakespearea ja annettiin neuvoja tulevaan kulttuurikurssin esseetä varten! Tämä toinen herra, Jonas, vetää täällä jotain kummituskierroksia kaupungilla ja sanoi että pitäs ehdottomasti mennä, et kaverit, varautukaa vaan mitä kaikkea täällä on teitä varten tiedossa jos tänne pääsette tulemaan. Hehe, kyllä naurattaa vieläkin. Miehet sanoivat vaan, että älä nyt sitte kuinkaan kuvittele et tällä tavalla islantilaiset perinteisesti viettää tiistai iltaa :)

Keskiviikko alkoi sitten vähä paniikinsekaisissa tuntemuksissa kun aamulla kipaisin National Registryn kautta kysymässä sitä kennitalaa. Vastaus oli, siulle ei voida antaa sitä koska osote jonka oot meille ilmottanu (siis miun islantilainen osote) ei oo heidän rekisterissä ja se on jotenki "illegal"!!! Siis en voinu uskoo kuulemaani kun nainen sano et siun pitää varmaa muuttaa ja hankkia uus osote! Soitin sit vuokraemännälle joka lupas soittaa sinne toimistoo ja selvittää asian. Lähdin koululle missä menin Office of International Education:iin kysymään että miten voi olla mahdollista et koulu tarjoaa listan asunnoista missä ei sit kuitenkaa voi asua jos haluaa opiskella ja sieltä se ystävällinen nainen sanoi että heidän tietoo ei enne tämmösiä tapauksia oo tullut. Pahoitellen hän sanoin että miun pitää selvittää asia vuokraemännän kanssa ja jos ei auta muu niin muuttaa. Siinä vaiheessa alkoi tulla vähän suru puseroon ja ensimmäinen kulttuurikurssin luento meni vähän oudoissa fiiliksissä. Tunnin jälkee Systa kuitenki soitti ja sanoi et oli soittanu virastoon. Miulla oli ollu kuulemma väärä osote,kun jotenki tää asunto on merkitty tän koko talon osotteella. Eli nyt kaiken pitäis olla hyvin :) Kyllä kivi vierähti sydämeltä. Huomenna se kennitala sit vihdoin ja viimein on valmis, toivottavasti!

Käytiin koulun jälkeen Anetten kanssa IKEASSA :D !! Joo, täälläkin on IKEA mutta se on jossain tuolla ihan kaupungin laitamilla, noiden esikaupunkialueiden lähettyvillä. Sinne piti mennä kahdella bussilla. Bussiin mennessä täällä laitetaan kolikoita semmoiseen laatikkoon, kuski ei niitä laske, eikä kuski anna vaihtorahaa, eli kannattaa olla tasaraha. Lippu on reilun tunnin voimassa mikä oli hyvä kun piti vaihtaa bussia. Edestakainen matka Ikeaan ei siis maksanu kuin 560ISK eli n.3,5 euroa eli ei paha :) Olin tosi ilonen että mentiin käymään siellä, koska matkalla näki alueita sen ydin Reykjavikin ulkopuolelta. Keskustasta poistuessa ymmärtää että aika arkista se on tuolla, ja hyvin samantyyppistä kuin Suomessakin. Asutusalueita, kerrostaloja joissa asuu ihan normaaleja ihmisiä. Täällä keskustassa kun vaan pyörii ja näkee niitä super trendityyppejä istumassa kahviloissa, saa ehkä vähän yksipuolisen kuvan maasta. Niinpä pienikin reissu jonnekin avartaa jo omiakin näkemyksiä ja saa uutta perspektiiviä.

Mitä sitten tarttui mukaan Ikeasta? :) Ostin pyykinkuivaustelineen koska en uskalla kaikkia vaatteita tonne kuivuriin laittaa. Ostin myös ruotsalaisia perunalastuja ja mustikkavattuhilloa, koska mansikkahillo (euroshopper) mitä ostin Bónuksesta on ihan kamalaa liisteriä..en tiiä mitä käyttöä mie sille keksisin :)

Illalla meillä oli ensimmäiset vaihtaribileet, paikka oli pikkuruinen baari sataman tuntumassa. Sisustukseen kuului ihanat violetit seinät, paljon kuvia muusikoista (kuten Björkistä ylläri :)! ) ja kauniit seinävalot. Paikka oli tupatentäynnä, ilmaista kaljaa oli jaossa kaksi ensimmäistä tuntia. Alkuilta oli sekoitus epämääräisiä kuulutuksia, tungosta, puheensorinaa musiikin pauhatessa. Loppuiltaa kohden tila vähän väljentyi ja pystyi liikkumaan, puhuminen toisten vaihtareiden kanssa tarkoitti karjumista :) Tapasin todella monta suomalaista, mm. yhden parin josta molemmat opiskelee Lappeenrannan yliopistolla :)! Yksi suomalainen poika totesi miulle että ei hitto meitä on ihan liikaa täällä. Ei siinä mitään, itse oon onnistunu törmää suomalaisiin semmoi sopivassa suhteessa. Ite vaan oon ajatellu että kerran ku tänne tulee asumaan ja oppimaan uutta niin ei pelkästään halua pyöriä oman maan asukkien kanssa vaan yrittää tutustua muissa maissa asuviin nuoriin niin että oppii ymmärtämään niiden näkemyksiä maailman menosta :)

Tänään pitäis sit alottaa kouluhommat, koska ens viikolla on jo koe jostakin omavalintaisesta Saagasta! Yritin aamulla mennä pesemään pyykkiä, mutta kone olikin varattu. Aika hyvin mie oon jo melkein puoltoista viikkoa pärjänny ilman pyykinpesua, alan kohta varmaa haisemaan kauheelle ku kuljen samoissa retkuissa :)

Eli pienistä murheista huolimatta täällä menee tosi hyvin ja vielä yksi juttu mitä pitää hehkuttaa! Eilen yöllä yksi näistä suomalaisista pojista kertoi miulle, että paikallinen ruokakauppa mikä on öisinki auki tarjoaa salaattibuffetin mistä voi kerätä ties mitä omaan rasiaansa, vain 1200ISK kilo!!! Mentiin Anetten kanssa sinne ja meidän salaatit maksoi vain jonku 550ISK joka on n.3e eli ei tosiaan paha hinta siitä että saa ison salaatin kaikilla herkuilla :)

Toivottavasti nyt muistin kertoa kaiken, muutaman päivän aikana on tapahtunu niin paljon että pää ihan pyörällä :)