Vuoren huipulta oli upeat näkymät koko saaren ylle!
Voin kertoa että tuuli oli kohtalaisen voimakas :) Taustalla vaahtopäät lyövät rantaan, meri oli niin tavattoman kaunis.
Lunnit oli karanneet jo etelään. Jäljellä oli tienviitat.
Ei ihan heti uskoisi että tällainenkin alus saa aika kyytiä kun Atlantilla myrskyää.Hio hoi!
Islannin arvaamaton sää näytti taas kyntensä, kun alunperin perjantaina alkavan reissun ajankohtaa jouduttiin siirtämään lauantai aamuksi. Syynä oli peruuntunut lauttayhteys, jonka luulen taas johtuneen etelässä riehuneesta myrskystä. Reissu siis starttasi lauantaina, mikä mahdollisti vielä muutaman elokuvan näkemisen festivaaleilla perjantaina. Katsoimme kiinalaisen dokumentin Red Race, joka kertoi kiinalaisista ala-asteikäisistä voimistelijoista ja heidän kovakouraisesta valmentamisesta. Toinen elokuva oli brittiläinen Fish Tank, hyvä kertomus nuoren tytön ihmissuhteista ja vaikeista perhesuhteista. Iltaan mahtui vielä illallinen Organic fish & chips ravintolassa, jossa ruoka oli suussa sulavan herkullista, ja luomua <3
Aamulla sitten pirteänä ylös ja bussipysäkille jossa pääsin jutustelemaan paikallisen vanhan miehen kanssa, miun alkeellisella islannin kielen taidolla! Puhuttiin joulutontuista, Ruotsin kuningasperheestä; aika laaja aihepiiri! Bussimatka rannikolle kesti vajaan tunnin. Meille oli ilmoitettu että matkaan kannattaisi varata pahoinvointitabletteja, mutta kukaan ei tainnut ihan ymmärtää kuinka viisas ratkaisu se olisi ollutkaan. Onneksi itse sain pillerin kaverilta. Meri velloi sellaisella raivolla, että et ole kyllä ennen vastaavaa kokenut. Aallot olivat ihan mielettömän korkeita ja iso autolautta heittelehti puolelta toiselle, käytävillä käveleminen oli melko mahdotonta ilman seinältä toiselle paiskautumista.
Aluksi suuret aallot ja laivalla horjuminen nauratti, mutta hymy hyytyi muutaman minuutin jälkeen. Ensimmäisenä ryhmänä tippuivat espanjalaiset, joista melkein kaikki taisivat oksennella koko matkan. Perässä tulivat muut. Itse en onneksi päässyt kokemaan tätä kamaluutta vaan vetelin sikeitä elokuvahuoneen mukavilla löhönojatuoleilla. Vessoissa haisi oksennus, ihmiset eivät puhuneet mitään vaan yrittivät keskittyä ihan vain olemiseen. Tunnelma oli vähän apea. Ilo irtosi siitä, kun meille jaetut oksennuskipposet näyttivät ihan samanlaisilta laatikoilta mistä syödään kiinalaista take-away ruokaa. Lopun voittekin päätellä itse.... :)
Saarelle päästyä kaikki olivatkin jo ihan hyvillä mielin. Kamat majatalolle ja bussilla saaren ympäri, paikallisen oppaan kera. Saari rykelmä on saanut nimensä saarella kuolleiden, norjalaisten alkuperäisasukkaiden tuomien orjien mukaan. Orjat olivat peräisin muistaakseni Englannista ja Irlannista. Saari on niin pieni että sen voi nähdä kokonaan yhdeltä kukkulalta. Se sijaitsee jonkinlaisessa mannerlaattojen repeämäkohdassa, joten koskaan ei tiedä, milloin merestä nousee jotain uutta. Kuten juuri se Surtseyn saari 60/70-luvulla. Saari on saanut uutta pinta-alaa myös tulivuoren purkauksen yhteydessä, josta muistona tuhkan alle hautautuneet talot. Vestmannaeyjar on kesäisin varsinainen turistirysä, johtuen sen runsaasta lunnipopulaatiosta. Minä näin lunneja vain kuolleena; yhden kiivetessämme vuorelle ja toisen paistettuna tarjottimella lauantai illan juhlissa.
Kiipesimme punaisena hehkuvan tulivuoren kraaterin seinämää pitkin ylös, jossa tuuli oli pelottavan voimakas. Jotkun menettivät piponsa tuulelle ja itsekin piti oikeasti olla skarppina ettei tuuli veisi mukanaan. Tuuli nostatti pienet kivet ilmaan, joten kameraakin piti varjella tältä tulitukselta. Näkymät olivat kyllä upeat sieltä ylhäältä. Ja meri, se oli niin kaunis. Vaahtopäät iskivät raivolla kivikkoa ja rannan kalliomuodostelmia vasten.
Illalla oli sitten vuorossa illallinen paikallisessa ravintolassa, jonka jälkeen kämpille hetkeksi illan viettoon. Ilta huipentui paikalliseen "Puffin ball" juhlaan. Aluksi tunsimme olomme VÄHÄN vaivaantuneeksi kaikkien paikallisten, siisteihin juhlapukuihin pukeutuneiden ihmisten joukossa, mutta pian tunnelma rentoutui ja tanssimme letkajenkkaa ympäri salia. Tarjolla oli hummerikeittoa ja lämmintä leipää. Paikalliset olivat kaikki aika tuiterissa. Hassua oli että koko kylä oli ihan autio, kun kaikki ihmiset olivat pakkautuneet yhteen juhlasaliin. Ei olisi kyllä uskonut, että kyseessä on niin pieni paikka, kun katsoi sitä juhlaväkeä ja heidän menoaan. Pääsin taas keskustelemaan islanniksi paikallisten naisten kanssa ollessani naisten vessassa. Kyllä sitä ihmeen pitkälle pääsee vaikka paljoa ei vielä osaakkaan :) Kotimatkalla juhlista pois satuimme paikalle, kun joku paikallisista asukkaista oli kaatunut pensaikkoon ja yksi paikalla olleista kertoi meille kysyessämme mikä tilanne oli, että kaverilla ei tainnut olla kaikki ihan hyvin. Ambulanssia odoteltiin koska kaverin pulssi oli tosi heikko. Oli vähän outo olo jättää heidät sinne ja kävellä majatalolle tietämättä, elääkö se ihminen enää seuraavana aamuna..
Sunnuntai aamuna lähdimme kokeilemaan paikallista extreme lajia, köysiriipuntaa kalliolta. Köysi on kiinnitettynä vuoren seinämään ja siitä kiinni pitäen potkaistaan irti kallionseinämästä ja keinutaan ilmassa, välillä seinämästä lisää vauhtia ja ilmaa potkaisten. Aika rankka ja tekninen laji, voin kertoa. Omat käsivoimat ei kyllä ollu ihan siihen riittävät, pitää ruveta treenaamaan. Paikalliset lapset tekevät mitä hurjempia temppuja ja ilmaliitoja köyden kanssa. Tämän koitoksen jälkeen kävelimme satamaan, joka on saaren sydän. Paikka elää kalastuksella, josta merkkinä joka paikassa lojuvat verkot, kontit, kalanperkeet ja vedessä kelluvat kirkkaanväriset kalastusveneet.
Viimeiseski kiipesimme yhden kukkulan ylle, josta näimme koko saaren, upeassa auringonpaisteessa. Rankka matka ylös ja vaativa reitti, mutta se oli todellakin sen arvoista. Näkymät olivat henkeäsalpaavat. Kaukana siinsi Islannin rannikko jäätikköisine vuorineen, edessä turkoosin eri sävyissä kimaltava Atlantti ja alla kylä, pikkuruisine taloineen.
Kaikkia jännitti tuleva kotimatka, koska jokainen tiesi, mitä edessä voisi olla. Alkumatkasta istuttii laivan peräkannella, jossa nautimme auringosta ja aaltojen keinutuksesta. Välillä saimme raikkaan merivesi suihkun, kun lautta osui voimalla tyrskyihin. Se oli onnellinen hetki. Kylmyys vei kuitenkin voiton ja vetäydyimme alas elokuvahuoneeseen, jonka ylimukavat tuolit ja laivan keinutus tuudittivat jokaisen väsyneen matkaajan uneen.
Kotiin tullessa tunsin vieläkin meren keinutuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti