Ooh - new moon!

Tiistaina oli vuorossa kauan odotettu Twilight saagan toinen osa, New Moon. Kumma kyllä emme saaneet vakuuteltua yhtään poikaa elokuviin mukaan, tiesivät kai liian hyvin mitä tuleman pitää. Muutama kaveri oli elokuvan käynyt jo katsomassa ja tiesivät kertoa, että joka kerta kun jompikumpi elokuvan miespäähenkilöistä ottaa paidan pois, sali repeää teinityttöjen huudahduksista ja kiljumisesta. Kringlanin elokuvateatteriin päästessämme saimme esimakua tulevasta. Olimme varmaan paikan vanhimmat asiakkaat, jos ei sitä seitsemänkymppistä papparaista oteta huomioon..mietin että mitenköhän hän oli tähän elokuvaan eksynyt... Paljon teinityttöjä siis ja muutamia poikaystäviä.

Elokuva oli hyvä, pojat siinä söpöjä vaikka ei päästy yhteisymmärrykseen siitä kumpi nyt oli sitten parempi, ihmissusi vai vampyyri.


Keskiviikkoiltana oli perinteisten ESN bileiden vuoro, jonne mentiin vain kuuntelemaan alkuillan luento islantilaisista jouluperinteistä. Luennoitsija oli brittimies, joka opettaa yliopistolla folkloristiikkaa. Luento oli ihan mieletön ja naurussa oli kyllä pitelemistä. Mies osoittautui aikamoiseksi persoonaksi. Islannin jouluperinteet ovat kyllä vähän karumpaa ja rajumpaa luokkaa kuin suomalaiset, tai sitten en vaan ole itse perillä meidän omista jouluperinteistä, taruista ja hahmoista. Kotoinen leppoisa joulupukki tuntuu tosi kivalle ajatukselle verrattuna kuvassa olevaan Grýlaan, joka on kaikkien kolmentoista islantilaisen joulupukin äiti. Kolmetoista joulupukkia, saattaa kuulostaa joka lapsen unelmalle, mutta näin ei ihan ole. Nämä kaverit ovat nimittäin kaikki hyvin ilkeitä, jokaisella jokin erikoisalansa. Joku paiskoo ovia, joku varastaa lampaita ja toinen ruokaa. Nykyään heillä on kuitenkin vähän parempi maine ja kolmetoista päivää ennen jouluaattoa nämä joulupukit sitten tuovat lapsille lahjoja joulusukkaan tai vaihtoehtoisesti perunan, jos lapsi on ollut tuhma.

Grýla itse se vasta paha akka onkin. Ensinnäkin hän on mennyt kolmesti naimisiin, ja tässä hässäkässä pistellyt ainakin yhden miehensä parempiin poskiin. Tämän lisäksi hän käy joulunaikaaan keräämässä kylän tuhmat lapset säkkiin ja keittää heistä maukkaan sopan. Eikä tässä vielä kaikki, jos lapset ovat kaikesta tästä selvinneet, tulee Grýlan iso musta kissa ja nappaa kynsiinsä jos ei jouluna ole uutta vermettä niskassa. Voin kuvitella että islantilaiset lapset ovat hyvin kilttejä, ainakin joulun tienoilla!

Torstaina oli miun suullinen islannin kielen koe, joka meni ihan hyvin omasta mielestä. Jännitin pikkaisen, mutta oli upea tunne kun huomasi, että hei, kyllähän mie osaan opettajan kysymyksiin vastailla ja ymmäränkin suurimman osan mitä hän puhuu. Kaverin kanssa esitetty dialogi meni hyvin, vaikka pelkäsin, jospa en sitä ulkoa muistakkaan jos jännittää. Koetilanteessa meitä kuunteli joku mies, joka oli siellä ihan objektiivisuuden takia. Kun koe oli ohi ja olimme siitä lähdössä, hän huikkasi minulle "Hyvää joulua!" :)



Perjantaina käytiin kaupoilla Jennan kanssa, ja löydettiin hänelle mekko sunnuntain Suomen lähetystön itsenäisyyspäiväjuhliin. Oma mekkoni löytyi jo torstaina ja se vasta hauska näky onkin. Äiti on varmaan ihan tyytyväinen ettei ainakaan vielä tiedä missä second hand ryijyssä tytär lähtee juhlahumuun.. :) Pitää sitten laittaa kuvia perästä.
Shoppailujen jälkeen taas kahvittelemaan Babalúhun jossa tapasimme jännittävän ruotsalaisen pariskunnan. He olivat juuri menneet naimisiin lauantaina ja tulleet Reykjavíkiin häämatkalle! Kun he kuulivat että oltiin Suomesta, päästiin taas asiaan. On se jännää miten ruotsalaisilla ei tunnu olevan juuri mitään kuvaa ruotsin kielen asemasta Suomessa. Meinasi siinä silmät tippua päästä kun mies kysyin ihan pokerinaamalla että eikö ruotsi ole vieläkin Suomessa se eliitin kieli? No ei siinä mitään, mukavia olivat ja olivat tosi innoissaan siitä että ollaan tultu tänne opiskelemaan. Tosi herttaista että ihmiset menevät naimisiin vielä viiskymppisinä, ehkä se toivo ei ole mennyttä muillakaan..

Illalla käytiin katsomassa hyvänmielenelokuva Julia & Julie. Ihania maisemia Ranskasta ja ruokatoreilta. Meryl Streep oli roolissaan kyllä aivan mahtava. On kumma miten vieläkin välillä hämmentyy sekunnin murto-osaksi kun elokuva katkeaa keskeltä, milloinkohan sitä oppii muistamaan sen taukokäytännön..


Viimeiseksi piti laittaa meidän koulun kuorosta kuva. Olikohan se maanantai vai tiistai kun käytiin kuuntelemassa heidän laulua ja olipa kyllä kaunista. Ihan tuli koti mieleen kun niin karjan väreissä esiintyivät! Oikealla alarivissä sulokurkkuystävämme :)

Lauantaikävely Perlaniin ja sunnuntain ryhmäkuva ja lumienkelit!

Viime lauantaina päätimme kavereiden kanssa lähteä pienelle lauantaikävelylle Perlaniin, Reykjavíkin vesitorniin. Matka sinne oli mystinen, sillä melkein koko matkan perässämme käveli kissa, tasaisin väliajoin naukuen. Perille päästyä mauku jäi ulos eikä sitä sen koommin enää näkynyt. Liekö kyseessä ollut Perlanin oma imagokissa joka saattelee vieraat tietyiltä liikennevaloilta perille.

Perlanin pihalla on keinotekoinen geysir, jonka näkeminen oikean geysirin jälkeen lähinnä huvittaa. Tämä puutarhasuihkulähdettä muistuttava vesispektaakkeli nousee ylös suorana ohuena vesipatsaana ainakin puolen minuutinajan, eikä siis muistuta oikeaa lähes ollenkaan. Pihalta löysimme vielä hauskat patsaat joiden kanssa päästiin poseeraamaan.



Perlan näyttää pitkälti avaruuskeskukselta suuren lasikupolinsa takia. Ylhäällä on ravintola joka kuuleman mukaan pyörii kerran kahdessa tunnissa kokonaan ympäri (jos muistan oikein). Ulkoa on hienot näkymät koko kaupunkiin ja vuorille.

Päätimme ruokailla tornin salaattibuffeessa, joka oli mukava yllätys. Hyvä hinta-laatusuhde ja santsatakin sai vielä samaan hintaan. Mukavien keskusteluiden päätteeksi vyöryimme kukkulalta alas keskustaan kahvittelemaan.

Viime aikoina meille on muodostunut selvä kuva meidän pääaktiviteeteista täällä. Syöminen ja eri ruokapaikoissa ja kahviloissa istuminen on eittämättä top vitosessa. Mikäs sen mukavampaa! Ollaan syöty melkein joka päivä kakkuja tai muita leivoksia ja herkkuja. Monesti kokkaillaan yhdessä tai käydään jossain ulkona syömässä. Tietysti tähän on hyvä syy. Islannin talouskriisi velvoittaa meidät, rikkaat euron käyttäjät, tukemaan maan taloutta käyttämällä palveluja kiihtyvällä tahdilla. Kyllä se ostovoima lepää meissä ulkomaalaisissa opiskelijoissa..

Niinpä Perlanista keskustaan takaisin saapuessa oli pakko piipahtaa yhdessä vakkarikahvilassa, Babalússa New York cheesecaken äärellä.


Lauantai iltana oli vuorossa ESN farewell party jotka muodostuivat aikamoisiksi jäähyväiskekkereiksi. Sunnuntaina kynnelle kykenevät raahautuivat koululle ryhmäkuvaa varten. Tästä hauskasta ideasta kunnia kuuluu latvialaiselle ystävällemme, harmi vain että paikalle saapui ehkä se kymmenes osa kaikista vaihtareista.. :)


Lumienkeleiden jälkeen takamus oli ihan märkä ja oli pakko mennä lämmittelemään oi aina niin ihanalle Hámalle, eli Háskólatorgille, teelle. Täällä myö päivät pitkät istutaan, syödään, opiskellaan, jutellaan, syödään vähän lisää...

Katse menneeseen - perjantai illan mietteitä.

Kuten rakas isäni minulle kirjoitti, välillä on hyvä pysähtyä ja palata menneeseen. Vaikka oma aikani ei ole vielä lopuillaan täällä Reykjavikissa, useiden kavereiden lähestyvä kotiinpaluu on saanut minut pohtimaan monia juttuja, niin täällä tapahtuneita kuin yleisesti elämää koskevia seikkoja. Aikomukseni ei nyt ole (ainakaan toivottavasti) synkistellä ja vuodattaa sieluni syövereitä, mutta muutamia ajatuksia ajattelin nyt silti raapustaa tänne.

Olen jo varmaan moneen otteeseen todennut, että täällä viettämäni aika on ollut ihmeellistä, ehkä liioittelen jos sanon satumaista, mutta välillä se on siltä tuntunut. Viime aikoina olen yrittänyt kuvitella miltä kotiinpaluu tuntuu, miltä tuntuu seisoa oman kodin ulkopuolella ja tajuta ettei tätä aikaa täällä saa koskaan takaisin, ei näiden samojen ihmisten ja olosuhteiden kanssa. Hetki on hauras ja ainutlaatuinen - kuinka siitä voisikaan pitää kiinni niin ettei ote irtoa.

Yksi asioista joita olen täällä oppinut, jos en sitä Suomessa ollessani vielä täysin hallinnut, on hetkessä eläminen ja pienistä asioista nauttiminen. Kuulostaa todella kliseiseltä ja ehkä onkin sitä, mutta täällä se on jotenkin saanut ihan uudenlaisen merkityksen. Välillä tuntuu ettei malttaisi nukkua, kun on jo niin innoissaan kaikesta mitä päivät tuovat tullessaan. Mutta ehkä juuri rajatun ajan tiedostaminen tekee elämästä täällä niin ainutlaatuisen tuntuista.

Täällä ollessa olen myös kokenut omat henkilökohtaiset rajani. Kaikkea ei voi tehdä ja kaikessa ei voi olla mukana. Vaikka mieli tekisi, fyysinen puoli pettää jossain vaiheessa niin kuin sain kantapään kautta kokea. Monen viikon sairastelun jälkeen osaa taas arvostaa terveyttä ja ehkä olen jotain tästä oppinutkin. Välillä voi mennä kotiin aikaisemmin ja levätä, elämältäni ei puutu sisältöä vaikka en joka tapahtumassa juoksisikaan.

Ensimmäistä kertaa elämässäni asun myös yksin. Olen huomannut olevani hyvin ihmisriippuvainen ja kotona yksinolo tuntuu välillä mahdottomalta kun tekisi mieli tehdä jotain, yhdessä toisten kanssa. Osaksi tämä voi tietysti johtua siitä ettei täällä ole niitä omia tavaroita ympärillä joiden kanssa kotona voi puuhastella kaikenlaista. Olen aika huono istumaan tuntikaupalla tietokoneen ääressä, joten siitäkään ei ikuisiksi ajoiksi riitä viihdykettä.
Tänne muuttaminen ja yksinasuminen ovat myös tehneet selväksi, että olen kai sitten viimeistään nyt aikuinen ihminen, jonka on otettava vastuu omista tekemisistään ja elämästään, kukaan muu ei ota asioitani hoitaakseen. Silti esimerkiksi kipeänä ollessaan teki mieli äidin ja isän viereen sohvalle köllöttelemään. Milloin ihminen on aikuinen, ihan tosissaan?

Luulen että kaikille vaihtoon tai ulkomaille muuten vaan lähteville ihmisille, siellä vietetty aika on kasvunpaikka. Oppii paljon itsestään ja suhteistaan läheisiin ihmisiin. Minulle vaihtoon lähtö oli jännittävä, ihana ja pelottava asia. Rakastan matkustamista ja uusiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustumista, mutta samalla hieman ujona ihmisenä, se on jännittävää ja vähän pelottavaakin. Siispä täällä ollessani olen joutunut ylittämään itseni monta kertaa ja tilanteista selvittyäni, olen alkanut luottaa itseeni ihan eri tavoin. Uutta kieltä opiskellessani olen oppinut ettei virheitä kannata jännittää ihan niin paljon. Toivon, että tästä pienestä itsevarmuuden tunteesta jäisi jotain kotiinviemiseksikin. Reykjavíkin aktiivisuus ja yritteliäs ilmapiiri kiehtoo ja innostaa minua ja haluan säilyttää siitä muiston kotiin palatessani. Myö suomalaiset ollaan niin kovin kriittistä porukkaa, mikä helposti lannistaa ihmisiä, ei uskalleta laittaa itsejämme likoon ja moni ihan kivakin idea jää ehkä toteuttamatta..

Ja niin kuin monet ulkomailla jo olleet ovat kertoneet, täällä oppii arvostamaan sitä omaa kotimaataankin ihan eri tavoin. Vaikka kyseessä nyt onkin pohjoismaa kuten Suomikin, on näiden maiden välillä eroja. Arvostan Suomen täsmällisyyttä, kierrätysintoiluamme ja sitä että emme jätä autoja tyhjäkäynnille puolen tunnin ajaksi, asioidessamme kaupoissa! Myös vanhat ihmissuhteet niin perheeseen kuin ystäviinkin sen kuin vahvistuu. Kun tietää että kotona odottaa ihmisiä joille olet tärkeä, on paljon helpompi ponnistaa tänne maailmalle toilailemaan! Pitkäaikaisten ystävien rooli korostuu entisestään, he eivät katoa vaikka välillä huitelisikin muissa maisemissa. Myös täältä on saanut paljon uusia kavereita joiden kanssa toivon todella voivani pitää yhteyttä jatkossakin.

Huolimatta nyt tästä miun tyypillisestä tunteilusta, tarkoituksenani oli ehkä sanoa, että takaisin kotiin on tulossa se sama Aino, ehkä joissakin asioissa hieman viisaampi, toisissa taas tyhmempi. En vieläkään osaa heittää kovin hyviä vitsejä, voin auttaa innostuneita oppimaan islanninkielen alkeet ja unelmoin edelleen surffireissusta San Sebastianin rannoille. Parasta elämässä on edelleenkin se kun saa toiset ihmiset onnellisiksi!

Vielä tähän loppuun sopii hyvin latvialaisen ystäväni viisaat sanat, jotka hän minulle kerran täällä totesi


You live and you learn - niin se vaan menee.

Eräs sunnuntai

Muistan sen sunnuntaifiiliksen kotona Suomessa, kun tuntuu että aika matelee, pitäis tehdä läksyjä ja tuntuu että maa on nielaissut kaikki elolliset oliot. Kadut ovat tyhjillään ja kukaan ei tee mitään. Onneksi tälläistä sunnuntaita en ole täällä päässyt kertaakaan kohtaamaan.

Eräs sunnuntai lähdimme pienelle kaupunkikävelylle. Ilma oli mitä kirkkain, kylmin ja kohtalaisen tuulinen, mutta otollinen innostuneelle kulkijalle joka tykkää vielä räpsiä vähän kuvia!




Ensimmäinen etappi oli kaverini luona ja kun olin hänelle omatekemät sämpyläni tarjonnut ja teet oli kumottu kurkkuun, pyörähdimme Hallgrimskirkjanissa, meidän lähikirkossa. Kirkko on kovin yksinkertainen ja pelkistetty mutta siitä huolimatta kaunis ja valoisa kuin mikä. Todellinen yllätys löytyy kirkontornista, jonne pääsee hissillä. Näkymät ovat huikeat kun kaupunki levittäytyy silmän kantamattomiin (noh, melkein!) värikkäine kattoineen ja taustalla siintävät tietysti lumihuippuiset vuoret.
En tiedä liekö ystäväni juoni, kun tietää minut aika tunnolliseksi ihmiseksi, vai mitä, mutta emme muistaneet maksaa hissimaksua (400ISK) ja kirkosta ulos tullessamme törmättiin kiinalaiseen vaihtarityttöön joka meitä asiasta muistutti. Onneksi pääsin asian korjaamaan kirkossa seuraavan kerran asioituani :)



Seuraavaksi kävelimme kaupunginlammen ympäri jossa käy aina kuhina. Paikalliset kun tykkäävät kovasti ruokkia lammen lintuja. Joutsenia, hanhia, sorsia, puluja, lokkeja, you name it. Välillä meno yltyy vähän liiankin rajuksi kun linnut, varsinkin hanhet juoksevat ihmisten perässä. Silloin voi kuvitella lintujen periytyvänkin dinosauruksista...


Kävelyn päätteeksi kotimatkalla piipahdin kahdessa galleriassa. Kaffistófa niminen galleria oli iloinen yllätys. Siellä pitävät näyttelyitään Reykjavíkin taideyliopiston opiskelijat ja tälläkertaa esillä oli norjalaisen tytön piirrustukia ja tekstejä sekä ruotsalaisen tytön videoteos. Juttelimme tytön kanssa Reykjavíkin ainutlaatuisesta tunnelmasta, siitä kuinka kaupunki puskee ja kannustaa ihmisiä toteuttamaan unelmiaan ja ideoitaan - yhdyimme molemmat siihen ajatukseen, että täällä ei tarvitse osata täydellisesti vaan pääasia on asiasta innostuminen ja yritteliäisyys. Oli hauska rupatella taiteesta jonkun alan osaajan kanssa ja huomata että kaikki taiteilijat eivät olekaan aivan toisesta ulottuvuudesta kuin itse..


Yksi lempipaikoistani kaupungin keskustassa oli saanut taas uusia graffititaideteoksia. On hauska idea, että tämä sisäpiha on ihan luvallinen paikka näille töille, onhan tämäkin yksi taidemuoto ja ainakin miusta on hauska aina yllättyä usein vaihtuvista teoksista!

Korppi - ylvään musta sielunlintu

Yksi ihanimmista asioista mitä olen täällä Islannissa päässyt näkemään on meillä hieman harvinaisempi lintu - nimittäin korppi. Suomessa olen kyseisen linnun nähnyt muutamia kertoja, ja sen läsnäolo herättää aina ihastusta. Korpin liittää yleensä karuun erämaahan eikä sitä Suomessa usein kaupungin läheisyydessä näekään.

En osaa selittää miten tämä lintu on niin käsittämättömän kaunis ja Islannin korpit ovat kyllä lumonneet miut täällä ollessa ihan totaalisesti. Maata kiertäessä ollaan monesti kohdattu näihin pikimustiin valtaviin lintuihin jotka lentää laavakenttien päällä, vuorilla ja laaksoissa, ja kuten kuvasta ehkä tarkkasilmäisimmät erottaa, myös keskustassa. Kotitaloni vieressä sijaitsevalla rakennustyömaalla on varsinainen ghettokorppien hengauspaikka. On hauska katsella niiden ilmassa kisailua ja kylmä "kraak" ääntelykään ei tunnu yhtään niin rasittavalta kuin kotoisen variksen raakkuminen.

Luin jokin aika sitten että korppi on eräänlainen islantilaisten sielunlintu. Se kuvastaa karuissa oloissa selviytymistä ja siihen ei ilmeisesti täällä yhdistetä samanlaisia negatiivisia asioita, mm. kuolemaa, kuten meillä. Islantilainen muotisuunnittelija Hanna, on muotoillut korppihenkarin, jota olen kovasti himoinnut omakseni.

Ystäväni ovat saaneet jo aikalailla tarpeekseni tästä korppi-intoilusta, sillä joka kerta korpin nähdessäni muistan sen myös mainita. Voin kuvitella että 7h ajomatkalla tämä voi olla vähän rasittavaa.. :) Tiedän jo nyt, että näitä lintuja tulen kaipaamaan kotiin palatessani.

Norjalaisia pannukakkuja ja Golden Circle - once more :)

Sunnuntai-illan ratoksi saimme nauttia norjalaisen ystäväni tekemistä pannukakuista. Jokaisella oli oma tyylinsä syödä näitä lettuja, joista kummallisin oli varmaan ruotsalainen tapa sekoittaa hilloon maitoa!



Maanantaina koulun jälkeen starttasimme päivä reissumme Golden Circleen. Päivästä oli selvästi tulossa tosi kylmä ja kirkas, ja kuuluisa navakka tuulikin pääsi sinä päivänä oikeuksiinsa. Teimme mukavan pikkukävelyn/hölkän karuissa Thingvellirin maisemissa, joissa mukava miesturisti otti meistä kuvan!



Geysirillä tuuli niin kovaa, että vesipatsaskaan ei meinannut nousta oikeisiin korkeuksiin. Tytöt värjöttelivät geysirin edustalla ja minä seisoin kameran takana, valmiina ikuistamaan heidät. Lopputuloksena, no ihan kohtuullinen kuva, vaikka yksi ei muistanutkaan kääntyä!



Lopuksi kävimme ihastelemassa jäistä Gullfossia jonka kahviossa nautimme lounasta. Kaikki hytisivät kylmästä joten kuppikuumaa ja pieni suolainenpala tekivät terää. Kotimatkalla pysähdyimme vielä kraaterijärvellä, jossa perinteiset kuvaussessiot. Takana oli oikein mukava päivä joka huipentui vielä lähiuimalan kuumassa altaassa lillumiseen ja marin herkkupannariin ja salaattiin!

Tiistaina oli vuorossa vielä ostoskeskuskierros ja illallinen Fish and Chipsissä, joka oli kaikkien mielestä ihana ravintola. Iltamyöhäisellä käytiin vielä nauttimassa itävaltalaista punssia Höfdissä. Keskiviikko aamuna neljän jälkeen sanottiin heipat ja kun menin ikkunaan katsomaan, tytöt olivatkin jo kadonneet taksin kera bussiasemalle. Teitä jäi ikävä <3

..vieläkö soitan ukulelea iltaisin pimeän jälkeen?

Siinä se nyt sitten komeilee! Uusi ukuleleni, kyllä :) Muutama viikko sitten, iltojen alkaessa pimetä yhä aikaisemmin, päätimme ystäväni kanssa vierailla eräänä maanantai iltana ihanassa vaalansinisessä musiikkiliikkeessä, jonka ikkunoita eriväriset ukulelet olivat jo pidemmän aikaa koristaneet. Kummallakaan meistä ei tietenkään ole mitään kokemusta tämän soittimen soittamisesta! Liikettä pyörittää tosi herttainen brittimies joka kertoi meille kaikenlaista tästä hauskasta pikkuruisesta kitarasta. Liike on oikea aarreaitta jonka suurin ylpeydenaihe on jättimäinen kongi! Leikittelimme ajatuksella, mitä tapahtuisi jos sitä täräyttäisi koko voimalla. Jo pieni hipaisu kongiin saa aikaan aikamoisia ääniaaltoväreilyjä. Liikkeeseen tuli meidän siellä ollessa mies, joka kysyi "Do you mind if I make a little bit of noise" johon liikkeen omistaja vastasi, "I can't stop you, this is a music store", ajattelin että kuin siistiä olis ollut, jos mies ois menny kongille ja pamauttanu kaikella voimallaan siihen, ois varmaan Reykjavikin jokaikinen ikkuna särkyny sillä sekunnilla..! Lähdimme kotiin sitten innosta hihkuen, ukulelet kainalossa. Olen jo pähkäillyt kenet musikaalisista ystävistäni nakitan miun soitto-opettajaks! :) Just wait and see...



Malliainesta! Sain nämä herttaiset ystäväni ilokseni tänne neljäksi päiväksi pyörimään. Oli niin hauska tunne kun lentokentällä heitä odottelin, melkein tippalinssissä siinä seisoskelin. Vaikka aikaa on kulunut niin vähän, tuntuu silti että en olisi nähnyt ystäviäni Suomesta ikuisuuksiin. Kumma juttu.

Lentokentältä siirryimme suoraan Blue Lagoonin lämpöön, joka oli varsin rentouttava kokemus. Alue oli kovin kummitusmainen pimeällä, maidonvärinen vesi höyrysi eikä meinannut eteensä nähdä. Altaassa uidessa ei oikein edes tajunnut missä oli. Leikimme valkoisella mineraalimömmöllä ihan urakalla, meillä oli sitä varmaan joku kilo naamassa ja lopulta suussa ja silmissäkin! Kaikkien iho taisi siitä tykätä, aikamoista hemmottelua :) Saimme myös "virkavallan" kimppuumme kun menimme kellumaan skyrsmoothieittemme kanssa väärään altaaseen. Oli ihanaa päästä saunaan pitkästä aikaa, vaikkakin tosi saunasta ei ollut kyse kun eihän sieltä edes löytynyt löylyämpäriä ja kauhaa. Taitavat vaan pelätä että hullut suomalaiset karkoittaa kaikki muut superlöylyillä.

Lauantaina pyörittiin sitten kaupoilla ihan urakalla ja käytiin Graenn Kosturissa syömässä mistä sitten siirryttiin Höfdiin alkuillan viettoon. Tytöt saivat myös pienen maistiaisen Reykjavïkin yöstä, vaikka olinkin hieman pettynyt kun meno oli yllättävän rauhallista.

Sunnuntaina lähdimme aamulla kirpputorille. Tytöt tekivät löytöjä herkkuosastolta. Kirpputorilta nenämme osoittivat Sea Baronin suuntaan jossa herkuttelimme hummerisopalla ja eräs meistä pääsi kokeilemaan valasta, pakollisten moraalisaarnojen saattelemana (anteeksi siitä! :) Silmänruokaakin oli tarjolla kun yllä oleva herrasmies (luultavasti paikanomistaja) saapui meille poseeraamaan! :)
Sopan jälkeen käytiin kirkontornissa ihailemassa värikästä Reykjavikia, nyt tajusin jopa maksaa sisäänpääsymaksun joka viimeeksi unohtui. On kumma, miten kaupunki jaksaa aina uudestaan ja uudestaan ihastuttaa miuta. Tuntuu etten voi saada tästä paikasta kyllikseni.