Sunnuntaina päästiin sitten vihdoin ratsaille! Jihuu :) Kaikki oli ihan tosi innoissaan sillä meitä oli kaiken kaikkiaan kuusi heppatyttöä, kaikilla ratsastustaustaa useampi vuosi. Päämääränämme oli Eldhestar talli, jonne meidät haki tallin minibussi. Paikalle päästyä ei oikein tiennyt oltiinko nyt Islannissa vai Ruotsissa sillä enemmistö tallitytöistä ja ohjaajista oli ruotsalaisia! Aitauksen vieressä meitä kuitenkin odotti kuvassa näkyvä issikkahepparivi jossa pikkuruiset kaverukset meitä odottivat.
Ensiksi puettiin varusteet. Saatiin tallilta kypärät ja hurmaavan kirkkaan oranssit sadepöksyt. Sitten meille jaettiin hevoset vähän kokemuksen mukaan. Mie sain upean hiekanvärisen tamman, nimi taisi olla Lycka :) Meillä synkkasi heti ihan selvästi. Voi että, kun nousin tamman selkään niin johan vääntyi hymyyn suu, olo oli niin tuttu, vaikka viime kerrasta on lähes kolme ja puoli vuotta! Tuli heti olo, että kyllä on pakko alkaa taas ratsastamaan.
Otimme muutaman harjoituskierroksen kentällä ja sitten eikun menoksi. Mie pääsin ohjaajan taakse heti ensimmäiseksi. Tytöt seurasivat perässä. Muillakin oli ihanat hevoset, oli ihan valkoista, tummanruskeaa ja mustahkoa hevosta. Teki mieli paijata niitä söpöjä otuksia kokoajan. Olin pelännyt että kun olen tämmöinen vähän isompi vonkale että miten se pieni islannin hepo minut jaksaa kantaa mutta siellä selässä istuessa ei se heppa sitten niin pieneltä tuntunutkaan ja voi hurja miten varmajalkaisia nää issikat onkaan! Kuljettiin mutaisen laavakentän läpi ja välillä meno muistutti jotain kalliokiipeilyä kun tammani pisti menoksi ihan kepoisasti kiveltä toiselle hyppien.
Vuorossa oli tölttiä. No, kaikille taisi olla vähän epäselvää mitä tämä töltti nyt sitten tarkalleen ottaen on. Olinhan toki joskus pienenä Hevoshullusta lukenut jotain sarjakuvaa ja katsonut kuvia miltä se näyttää mutta nyt täytyy kyllä myöntää ettei ollut aavistustakaan miten sen nyt pitäisi mennä. Ohjakset tuntumalle, puolipidätteitä ja hevosen kokoamista. Loppujen lopuksi taisin töltin sijaan mennä koko ajan passia mutta se oli tosi pehmeetä, ihan kuin ois nojatuolissa istunut. Oudointa tässä issikoilla ratsastuksessa on mielestäni se, ettei näillä kevennetä ravissa eikä olla laukassa kevyessä istunnassa. Edes ylämäessä ei ilmeisesti nousta ylös satulasta. Kuulostaa näin Suomessa ratsastamaan oppineena hieman hurjalle. Hevosilla ei myöskään ollut satulan alla mitään huopaa. Aika au naturel mentiin siellä kaikin puolin. Mutta jotenkin ne hevoset kyllä vaikutti aika tyytyväisille silti :) Ehkäpä meillä niitä polleja puunataan välillä vähän liikaakin.
Viimeiseksi täytyy mainita, että islanninhevoset ovat hyvin rauhallista sakkia, johtuen hevosten koulutustavasta. Hevoset saavat viettää paljon aikaa keskenään laitumella, jossa heillä on ruhtinaallisesti aikaa selvitellä omia hierarkioitaan, joka johtaa siihen, ettei sitä kaveria tarvitse olla puremassa tai potkimassa kesken ratsastuksen. Hevoset näyttivät olevan myös tosi säyseitä käsitellä varusteita laittaessa. Kaverini hevonen, joka tuli jonossa perässäni, tykkäsi Lyckasta vähän liiankin paljon kun aina pysähtyessämme, valkean ruunan pää ilmestyi syliini. Siinä sitä sitten oltiin kovin tuttavallisesti kaikki aivan vierivieressä! Retken päättyessä päästiin myös ratsastamaan vapaina olevien issikoiden keskelle, mikä oli kanssa aikamoinen yllätys. Siellä ne vapaat heppaset meidän välissä poukkoili ja ohjaajat niitä yritti omien ratsujensa kanssa pitää vähän syrjemmällä mutta eihän siitä oikein tullut mitään. Päästiin kuitenkin perille ja sitten oli luvassa vielä kakkua ja teetä tilan hotellilla.
Illalla mentiin vielä samalla porukalla syömään paikalliseen hamppariravintola Búllaniin, josta sai tosi hyvä vegepurilaisaterian. Paikka on sympaattisin ikinä ja haluan ehdottomasti viedä tulevat vieraani tänne syömään. Katto on kuin tähtitaivas jouluvaloineen ja paikan seiniä koristaa piirrustukset, elokuva -ja bändijulisteet. Kaiken kruunaa super hyvä musa joka meidän paikalla ollessa vaihteli Gorillazista Bob Dylaniin.
Parasta :)
